Annan kanssa Paimion AKK:lla treenaamassa. Tikki teki aluksi idaria pääsääntöisesti vain seisomiseen. Parempaan suuntaan ollaan menossa, vaikka edelleen jalka liikkuu vähän. Lopuksi otin kerran istumiseen ja se oli sitten siinä. Jos se nyt näin vähitellen tulisi taas kuntoon. Idarin jälkeen otin vähän tavallista seuraamista, joka ihan ok.
Surku teki ensin Voiton kanssa lyhyen paikkamakuun joka ilmeisesti ihan ok. Surku aloitti omat liikkeensä luoksetulolla. Ensin kokonaisena. Tekee maahanmenon vähän vinoon, mutta siihen vähän vaikea puuttua. En halua kieltää tms, koska maahanmeno itsessään on nopea. Täytyy ottaa joko lähellä seinää tai laittaa merkkejä jonoon estämään vinoutta. Lopuksi otin vielä seisomisesta läpi, koska sitä osuutta helpoiten ennakoi ja himmaa. Seuraavaksi otin seuraamista. Nyt edisti aika reilusti. Tähän puutuin tekemällä paljon käännöksiä vasemmalle ja täyskäännöksiä. Parani heti. Loppuun vielä ruutu, jonne olin heti aluksi vienyt alustan ja namin. Meni hyvin ja lujaa. Toinen kerta myös alustalle. Väliin yksi tyhjään ruutuun vähän lyhyemmältä matkalta, hyvä. Loppuun vielä yksi alustalle. Pitää uskaltaa ottaa jatkossa tyhjään ruutuun myös pidemmältä matkalta. Ollaan nyt vähän jumahdettu tuohon lyhyeen matkaan. Lisäksi tuli kotiin ajaessa mieleen, että pitää Surkulle ottaa treenikaverit seisomaan häiriöksi sinne ruudun läheisyyteen. Veikkaan, että se voisi olla hyvä häiriötreeni Suppelle.
Sitten mulla on ongelma :D En tiedä osallistuako perjantaina oman seuran epiksiin vai ei. Viralliset kisat on kuitenkin Tiksulla la ja Suppella su... Voihan toki olla, että pakkaset päättää mun puolesta tämän. Pitäis tietää onko epiksistä jotain hyötyä vai ei :D Jotenkin häiritsee, kun on just päivää ennen virallisia kisoja. On mulla ongelmat :P

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti