torstai 18. helmikuuta 2010

Toko

Pitkästä aikaa tokoa. Pakkasta oli aika reippaasti niin päätin jättää aksat väliin ja vain tokoilla. Surku teki ensin Voiton kanssa lyhyen paikkamakuun. Kylmä yllätti kuitenkin Suppen ja herra nousi seisomaan ja samalla potki ilmaa takajalalla. Otin uudestaan melkein vain jätön. Eli kävin piilossa ja palkkasin. Surku sai aloittaa tällä kertaa. Ruutu rakennettiin yhdessä ja laitettiin palkka sinne odottamaan. Varsinainen treenaaminen aloitettiin seuraamisella. Surku oli kyllä taas intoa täynnä ja ei ihan kasassa seuraamisessa. Ajattelin, että jos se tasaantuisi kun vaan sinnillä otin seuraamista lyhyissä pätkissä ja rauhallisella temmolla. No ei tasaantunut. Pakko oli herraa ensin ravistaa. Sen jälkeen petrasi tosi paljon ja teki siistiä seuraamista. Seuraamisen jälkeen luoksetuloa. Seisahtua saisi vähän tehokkaammin, mutta vahvistetaan sitä sitten joku kerta. Maahanmeno meni vasta toisella yrittämällä kun ensin jäi seisomaan. Ennen tätä meni Surku ihan sekaisin :D Palkkasin siis seisomisesta ja siitä jatkaessani en millään meinannu saada Surkua jäämään seisomaan, vaan aina lämäytti itsensä maahan... Voisi siis vähän kuunnella mitä sanotaan ;) Luoksetulon jälkeen pääsi Surku tekemään ruudun x2, molemmilla kerroilla palkat odottamassa ruudussa. Sitten otettiin kertaalleen ruudun loppuosa. Hiukan se mietti, ennen kuin kutsusta tuli luokse.

Tikki teki seuraamisen lähtöjä aluksi ja siitä jatkettiin idariin. Tehtiin niin, että Anna hoiti palkkaamisen lelua heittämällä. Otettiin aina vain seisomiseen asti ja Anna palkkasi kun seisoi tassuja liikuttamatta. Ensin Anna oli idarin keskellä ja lopuksi vielä Tikin edessä. Hirveän pitkälle en vielä kestä kävellä ennen kuin liikauttaa yhtä tassua. Saatiin kuitenkin paljon onnistumisia. Tällä tavalla jatketaan nyt jonkin aikaa, jos saisi levottomuutta positiivisella tavalla pois. Tällä systeemillä mun ei tartte edes vilkaista koiraa päin ja apuohjaajan tehtävä on katsoa vain Tiksun jalkoja ja palkata :) Tikki ei yhtään oudoksunut sitä, että joku muu heiluu lelun kanssa. Tosin lelukin oli ihan huippu; uusi iso pallo :) Tikki sai myös ottaa luoksetuloa stoppeineen. Seisahtuminen ihan ok. Maahanmeno tosi hidas. Huomaa kyllä heti, kun ei ole vahvistanut eri osioita. Eihän se vaadi muuta kuin saalisleikkiä :) Vikaa pätkää otin suoraan leluun palkaten, koska se ei ole ollut tarpeeksi vauhdikas viime aikoina. Lopuksi Tikki pääsi rakastamaansa ruutuun :) Kaksi kertaa ilman merkille lähetystä. Molemmilla kerroilla annoin etsiä paikkaa. Kummallakin kerralla juoksi täysillä ruudusta läpi :) On se hölmö kun juoksee aina noin, en edes muista koska siellä on viimeksi ollut lelu valmiina :D

Tiuhti kävi eilen leikkimässä samanikäisen Maya-sheltin kanssa. Illalla/yöllä kotona oli hyyyvin väsynyt ipana ja yö menikin ennätyspitkillä unilla! Tänään Tiuhti oli tokoilemassa mukana. Autossa se tarkenee yllättävänkin hyvin odotella. Tekeillä on Tiuhtille jonkinlainen takki/mantteliviritys, niin pikkuneiti tarkenee hyvin kulkea mukana :) Tiuhti pääsi tutustumaan niin Voittoon kuin Tinkaankin. Jälleen kaksi hyvää koirakontaktia :) Tinkaakaan ei osannut jännittää yhtään, vaikka Tinka kovin haukkui ensin autosta. Lopuksi tehtiin Annan kanssa pieni lenkki koirien kanssa ja Tiuhtikin sai kävellä osan matkasta. Tosin jos pidin hihnasta kiinni niin ei liikkunut juurikaan. Mutta kun annoin hihnan tulla Tiuhtin perässä laahaten niin pysyi neiti hyvin meidän matkassa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti