Käytiin taas Tikin kanssa Tanjan luona vierailulla. Kylkiluu oli pysynyt kunnossa eli ei ollut mennyt uudestaan jumiin. Nyt oli vuorostaan jumitusta SI-nivelessä ja kaularangasta löytyi oma osansa. Tikin kanssa jatketaan liikunnan vaiheittaista lisäämistä ja nyt ollaan siinä pisteessä, että aamulenkki tehtiin flexissä. Ajallisesti lenkit kestää keskimäärin edelleen sen n. 30 min. Flexissä liikkuessa tulee sentään vähän spurttia ja Tikki pääsee rennosti ravaamaan. Lisäksi ohjelmassa on kaularangan venytyksiä sekä jumppaamista ristikkäisten jalkojen nostoilla. Pitääkin pumpata puolikas jumppapallo täyteen niin päästään silläkin jumppaamaan lihaksia kuntoon :) Valtaosan vuorokaudesta Tikki viettää BoT-takki päällänsä. Möhnät oli entisestään poistunut kropasta eli ruokavalio tekee tehtäväänsä :) Viikonloppuna huomasin, että Tikillä on oikean etujalan anturat tosi kuivan oloiset. Tarkempi tutkiskelu kertoi, että ihan kuin anturan iho olisi uusiutumassa. Päällimmäinen kerros näyttää melkeinpä kuolleelta kerrostumalta ja reunoista oli irtoamassa. Täytyy seurata minkälaiseksi anturat muuttuu ja tarviiko ryhtyä toimenpiteisiin. Ja tämä muutos on melkeinpä vain siinä oikeassa etujalassa. 2 viikon barffailun jälkeenhän Tikillä tuli tuohon samaiseen tassuun jonkinlainen lievä tulehdusreaktio, joka todennäköisesti oli merkki kaiken moskan ulostulemisesta. Tassun punoituksesta päästiin eroon ilman sen suurempia toimenpiteitä.
Kovasti Tikki mielellään Tanjan luo menee. Tänäänkin ovi oli raollaan niin kuonollaan Tikki avasi oven, että pääsi sisään :) Ei voi olla siis kovinkaan epämiellyttävää Tikin mielestä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti