maanantai 1. elokuuta 2011

T-leiri lyhyesti

Viime viikolla tuli vietettyä torstaista sunnuntaihin Tending-leirillä. Tosi paljon tuli uusia oppeja ja uutta ajateltavaa, ja myös vahvistusta siihen, että voi jatkaa samaa rataa :) Torstaina oli Ansun tokokoulutus, jossa käytiin jäävistä istumista sekä seisomista läpi. Jatketaan tässä samalla tavalla saaliilla leikkien. Noutoon saatiin muutama vinkki jatkoa ajatellen sekä seuraamiseen vinkkejä käännösten tekemiseen. Lisäksi saatiin luoksetuloon myös vinkkejä jatkoa ajatellen. Perjantaiaamuna lähdettiin hakumetsään. Siellä ei mitään ihmeempää, koska ollaan niin alussa koko hommassa. Perjantaina oli iltapäivällä vielä Sirken tokokoulutus ja nyt tehtiinkin ihan vallan pelkkiä tokojuttuja. Ruutua, jota vähän vaikeutettiin muutaman toiston jälkeen. Lelu vietiin ruutuun ja välissä tehtiin liikkeestä seisomista. Seisomiseen saatiin hyviä vinkkejä. Ruutu onnistui todella hienosti, vaikka oli katko välissä. Otettiin ohjatun suuntia lelun kanssa ja tämä oli Teeman mielestä sikakivaa! Lisäksi vielä merkkiä, jossa saatiin heti muutaman toiston jälkeen vähän vaikeutettua :) Teeman mielestä tokotemput oli ihan sikakivoja! Lauantaina ei aamupäivästä ollut mitään varsinaista treeniryhmää, mutta otin Mouhon kanssa vähän tottista. Hiukan oli nyt säätämistä (varmaan kummallakin) ja noudossa otettiin liian iso askel eteenpäin ja se menikin vähän takapakkia. Täytyy helpottaa nyt ja ottaa pienempiä askelia jatkossa. Lisäksi Teema pääsi tekemään elämänsä ensimmäisen paikkamakuun muiden kanssa. Hienosti makasi ihan pitkänkin tovin, toki palkkailin ja kehuin. Otti aika paljon häiriötä liikkurin käskyttelystä ja ihmetteli mitä tuo tyyppi oikein höpöttää. Riitta vielä teki meille pienen häiriötreenin ja saatiin siihen vinkkejä. Täytyy alkaa sitä ottamaan nyt usein. Lauantai-iltapäivällä lähdettiin jälkimetsään Ulla Kompan johdolla. Teemalle vähän yli 100m pitkä jälki, joka meni aika suoraan. Teema oli jäljellä ihan supertaitava. Työskenteli rauhallisesti ja pysyi ihan hyvin jäljellä. Itse olin ihan yllättynyt sen työskentelystä ja tietysti tosi tyytyväinen :). Lauantaina illalla oli vielä Vappu Alatalon lyhyt psyykkisen valmentautumisen luento joka sai jatkoa sunnuntaina Vapun hyppyseminaarista. Nämä kaksi olivat melkeinpä leirin parasta koulutuksellista antia :) Hyppyseminaarista sain ihan hirveän paljon irti myös Surkulle ja Teemanhan kanssa osallistuttiin koirakkona seminaariin. Teemalla oli ensimmäisessä harjoituksessa vähän hakemista rytmissä, mutta toiseen harjoitukseen se alkoi jo löytymään. Nyt on mukavasti eväitä pk-hypyn opettamiseen :) Vappu oli kyllä ihan loistava! Sunnuntai menikin ihan siivillä muidenkin harjoituksia seuraten ja niistä oppia imien. Ihan paras lopetus leirille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti