Olen nyt hurahtanut ihan täysin tuohon PK-puoleen. No sitä vartenhan Teema kotiin jäi ja on aika hyvin jo nyt lunastanut odotukset siltä saralta. Teema vaikuttaa tosi lupaavalta kaverilta ja sen kanssa on ihana touhuta metsässä!
Ekat keppijäljet on tehty, yhteensä 3 kappaletta. Monen mielestä olisin voinut keppejä vahvistaa etukäteen vielä enemmän, ts. tehdä enempi keppihulluksi jne. Mutta mullahan on tapana aina vähän oikoa ja kokeilla ;) Tässä tapauksessa oikominen ei ollut huono juttu. Jo ekasta jäljestä lähtien Teema on reagoinut hienosti keppien hajuihin ja etsinyt ne. Tietty olen kehunut vuolaasti samanaikaisesti, kun nenä on kepin kohdannut. Kepeiltä jäljen jatkaminen ei ole ollut mikään ongelma, senkin tehnyt vähän turhankin innokkaasti ;)
Tiistaina Teema kohtasi jäljellä aikamoiset häiriöt! Jäljen loppupuolella oli metsässä kaksi sienestäjää kera koiran. Tältä kohdin oli keppi hävinnyt (tosi harmillista), eli jälkeä oli kyllä tallattu ja sotkettu. Hieman Teemaa(kin) jännitti tämä kohtaaminen, mutta siitä huolimatta teki työnsä ja jäljesti jäljen loppuun ja sai pallopalkan! Ihan mieletön pikkupoika, kun jäljesti vaikka muutaman metrin päässä tönöttää ihmisiä ja koira :)) Annalta sain hyviä vinkkejä omaan työskentelyyn (joka onkin se vaikein osuus tässä lajissa mulle). Nyt vähän jarrua multa etenkin kepeiltä jatkoon ja muutenkin. Jos sillä sitten saisi sitä pientä sähläämistä Tempulta pois :)
Tänään oltiin sitten Julian kanssa Ruskon metsissä. Talloin taas itse oman jäljen ja tein matkalle pari tiukempaa kaarrosta/mutkaa joista toinen oli melkeinpä jo kulma. Jäljellä oli kolme keppiä ja lopussa edelleen pallo. Nyt nappasi jäljen janalta tosi hienosti! Kaikki kepit ilmaisi ihan loistavasti! Nyt oli vähän epävarma kepeiltä jatkoon lähdettäessä, kun olin jarruttanut ja estänyt ryntäämästä. Lähti kuitenkin hyvin jatkamaan, vaikka vähän pitikin kysyä lupaa varmistukseksi. Loppuvaiheessa tuli pieni hukka, mutta pyörimällä Teema löysi jäljen uudelleen (ja mä en auttanut!!). Hiukan autoin ihan viimeisillä metreillä, koska olisi muuten ajanut pallon sivusta. Tämän aiheutti vaikeampi maasto, korkea heinikko joka onkin Teemalle ihan uutta. Mutta hyvä, että näitä erilaisia maastoja tulee eteen aina välillä. Olin kyllä ihan sikatyytyväinen jätkän työskentelyyn! Sen motivaatio on kyllä tosi hyvä :)
Eilen oltiin myös pitkästä aikaa hakutreeneissä. Teema teki neljä hajunhakua ja kaikki olivat 50 metrissä. Hienosti meni! Täytyy muistaa ensi kerralla, ettei meillä ole maalimiehiä etukulmissa jotta ei tule houkutusta jäljestää.
On se Teema kyllä taitava poika :))))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti