Viikonloppuna oli hakutreenit. Teemalle neljä haamua. Haamut näyttäytyivät ja Mouhon nähtyä käänsin poispäin jolloin mm pääsi hyvin piiloon. Teeman mielestä tämä oli ihan sikahauskaa! Eli näitä tehdään vielä jatkossakin. Kolmannella tuli harha ja juoksi ensin ykköspiiloa kohti. Huusin pois ja yritin uudelleen lähettää, mutta aina vaan väänsi ykköselle. Ei varmaan ollut nähnyt kunnolla, vaikka siltä mun silmään näytti. Uusi näyttäytyminen ja ei sitten enää ollut ongelmaa. Positiivista tuossa kolmosella oli, että ei lykännyt nenää maahan uusintalähetyksillä jota on tehnyt aiemmin. Ja tosiaan Mouho nautti tästä variaatiosta ihan tosi paljon.
Tänään treenasin yksinäni lähikentällä tokoa kummankin pojan kanssa. Surkun kanssa aloitettiin ohjatun merkillä. Palkkasin naksulla + namilla pelkästä merkistä ensin varmaan viitisen kertaa. Hyvin kiihdytti! Sitten lopuksi vielä oikean kapulan haku. Kapulan olin vienyt jo valmiiksi ennen kuin otin edes koiran autosta ja tuolloinhan oli jo pimeää (kentällä valot). Vähän jännitti pystyykö herra jättämään merkin, vaikka sitä vahvistettu. No ei sitten mitään ongelmaa ja hyvin löytyi kapulakin! Ehkä me pikkuhiljaa päästää merkinhalailusyndroomasta eroon! Sitten otettiin seuraamista ja yritin palkata mahdollisimman erilaisista paikoista. Hiukan tarkkuudessa häikkää, mutta en siihen hirveästi puuttunut. Annoin Surkun itse huomata ja korjata oikeaan paikkaan. Seuraavaksi tunnari, oma plus moooonta muuta kapulaa. Hyvä haistelu ja vauhdikas palautus! Kaukot meinasi taas tekniikan osalta tökkiä, joten hiottiin sitten vaihteeksi sitä ;)
Mouho teki alkuun seuraamista. Piti laittaa hihnaan, kun yksittäinen merkki häiritsi. Voi teiniä :D Hihnassa sitten huomautus huonosta toiminnasta ja jopa poika skarppasi! Hyvät pätkät saatiin. Luoksetuloissa vähän vinoja eteentulemisia ja yllättäen törmäilyjä ;) Jätin vinoista palkkaamatta ja loppuun tulikin hyvin suoraan. Liikkeestä maahan ja seis edelleen hyvät. Noutoa 650-kapulalla, ensin vauhtina ja sitten luovutukseen. Buenot! Loppuun paikallaanolo. Alussa piti huomauttaa haistelusta, mutta sitten makasi hyvin. 2min po muuttuikin melkein 3min po:ksi, koska 1,5 min kohdalla kentän toisesta reunasta tuli tyttö koiran kanssa ja he kulkivat hitaasti kentän poikki. Ja pitihän tällainen häiriö hyödyntää kunnolla! Kerran päästi pienen pienen pöh-äänen, mutta muuten oli hiljaa. Hiukan teinipoikaa ahdisti moiset tunkeilijat ;) Harmi, että olin ehtinyt ottaa treenisetin jo ja en päässyt tätä häiriötä muuten hyödyntämään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti