Ja sen näkee jo treenien määrässä.
Tiistaina hurautettiin illalla hallille töitten jälkeen ja Teema pääsi aksaamaan pääosassa. Siinä sivussa Surku teki keppitreeniä. Keskiviikkona oli treffit Maaritin & Pulmun kanssa, myös Anna oli mukana. Oli tosi kiva nähdä Pulmua taas kerran :) Teema teki seuraamista (jossa ei painanut ollenkaan!) ja henkilöryhmää. Henkilöryhmä on alusta alkaen ollut Mouholle jostain syystä helppoa. Montaa kertaa ei olla edes sitä tehty ja aina ollaan otettu vajaana yhdellä-kahdella ihmisellä. Mutta ei siis mitään ongelmaa. Maarit sanoi, että Teema ihan selvästi keskittyy vain entistä tiukemmin kun lähestytään henkilöryhmää. Jäävät oli ok, jopa mä alan oppimaan sen pysähdyksen ;) Noudot meni hyvin siihen asti, kun päätin vaatia palautukseen malttia. Käskin Teeman ottaa kapulan suuhun käskyllä pidä, jolloin kuin salamaniskusta otti Teema hatkat Annan jalkoihin :D. Selkeästi yhdisti pidä-käskyn syksyiseen ongelmakauteen noudon suhteen. Ja Mouhon reaktio tuli kuin sormia napsauttamalla samantien, huvittavaa :). Kävin rauhallisesti hakemassa Teema takaisin hommiin ja jatkettiin treeni loppuun. Pystyi hyvin jatkamaan ja tehtiin vielä loppuun kokonainen nouto. Hauska tyyppi :D. Loppuun vielä ruutua, kuten perinteisesti aina kun Maarit on paikalla ;)
Torstai oli perinteisesti aksapäivä. Suunnittelin vuorostani radan treeneihin. Teema teki ensin ja hienosti tekikin! Nyt oli ekaa kertaa kepit mukana radalla, ohjurit ekoissa ja vikoissa väleissä. Vaikeita kohtia oli Mouholle lisäksi putki puomin alla (ekaa kertaa ikinä kontakti-putki-erottelua). Tämänkin oppi muutaman toiston kautta :) Oli kyllä mahtavan hienoa menoa!! Jännä miten sitä saakin niin isot kiksit vain katsomalla omaa koiraansa radalla :) Surku teki samaa rataa. Vain pari ajoituksellista kohtaa muutettiin niin homma sujui loistavasti! Loppuun tein vielä vähän keppihäiriötreeniä.
Perjantaina oli taas treffit Lauran & Saakun kanssa Haunisissa. Tällä kertaa tehtiin ensin liikkeet ja sitten laitoin Teeman paikallaanoloon. Seuraaminen oli tosi hyvää (alussa piti huomauttaa huonosta keskittymisestä). Lauran mielestä näyttää hyvältä ja ei painanut ollenkaan :) Täyskäännökset oli tällä kertaa surkeita, joten ne tehotreeniin. Jäävät edelleen ok. Luoksetulossa törmäsi, mutta laitetaan se pienen liukastumisen piikkiin. Paikallaanolossa oli nyt rauhallisempi. Liikkuu vähän eteenpäin aina laittaessaan päätä maahan, joten siihen piti puuttua pari kertaa. Pitänee opettaa pitämään pää ylhäällä... Hukan tehtyä omansa sai Mouho tehdä vielä vähän häiriöseuraamista. Laura häiriköi ja saatiin Teema skarppaamaan loppuun. Näitä pitäisi kyllä tehdä useammin. Teema teki myös muutaman rullailmaisun loppuun.
Jottei pelkkää hyvää niin Tikki on alkanut oireilemaan leikattua jalkaansa :( Näyttää viimeisen 4 kk:n työ olleen aivan turhaa :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti