torstai 19. huhtikuuta 2012

Ihana, ihana PK

Ollaan tällä viikolla korkattu pk-kausi :) Tiistaina fillaroitiin muutaman kilometrin päähän Teeman kanssa tekemään esineruutua. Sai katsoa, kun vein kaksi esinettä. Toinen esine lensi vähän hölmösti kahden oksan päälle, eli oli maanpinnasta jonkun puolisen metriä ilmassa. Jätin siihen, kun ihan hyvä tuollaistakin harjoitella. Kaksi pistoa ja kaksi esinettä :).

Tänään torstaina vapaapäivän kunniaksi lähdettiin jälkimetsään! Talloin noin 350 metrin jäljen, jossa kolme keppiä ja yksi kulma. Jäljen painuessa tehtiin reilu puoltuntinen lenkki metsässä ja lenkin jälkeen esineruutu. Tällä kertaa niin, että Teema ei nähnyt tallomista/esineiden vientiä. Yritin jopa talloa ruudun kunnolla (hyvä minä!). Eka esine löytyi helposti ruudun keskivaiheilta. Tokaa etsi vähän kauemmin ja löydettyään pudotti esineen noin 10 m päässä musta ja alkoi näennäisesti etsimään jotain muuta. Oliskohan muistanut, että ekasta esineestä irrotti niillä main juostessaan vauhtipalkkaan?? No joka tapauksessa tokan esineen tuonti töksähti pahasti. Ei olisi millään kiinnostunut enää siitä, mutta lopulta saatiin esine mulle asti. Nyt pitääkin pohtia kunnolla miten tätä nyt jatkaa... Esineen tuonti on ollut alusta asti hiukan jähmeää. Pitääkö jättää vauhtipalkat kokonaan pois? Pitääkö opettaa esineen luovutusta erikseen? Pitääkö ottaa aina siihen luovutukseen asti? Pitääkö siirtyä yhteen loppupalkkaan ja jättää yksittäiset esineet palkkaamatta lelulla? Pitääkö alkaa leikkimään esineillä? Pohhdittavaa siis riittää ja vinkkejä saa toki antaa :). Teema sai ruudun jälkeen hetken huilata ja lähdettiin jäljelle. Autosta ulos ottaessa koiran nokka tuhisi ihan vallattomasti :). Lopputulosta ajatellen jälki meni juuri niin kuin pitikin! Kaikki kolme keppiä nousivat varmasti :). Jäljen ajossa oli pientä tarkkuusongelmaa, tosin ihmekö tuo kun piiiitkä tauko alla. Janalla haki hetken, mutta valitsi oikean suunnan. Kulmasta ajoi vähän yli, mutta korjasi hyvin. Monesti taisi olla vähän jäljestä sivussa, mutta ei pahasti. Kaikilla kepeillä ei ollut jäljen päällä, mutta silti nosti hienosti kepit :) Kauaa ei aikaa tähän mennyt, vaikka kepeillä leikittiin ihan kunnolla. Tästä on äärimmäisen hyvä jatkaa eteenpäin :) Perusasiat koiralla erinomaisesti muistissa!

Eilen käytiin Kupittaalla Annan kanssa tokottelemassa. Teema otti ympäristöstä sen verran häiriötä, että oli vähän turhankin aktiivinen. Seuraamisessa painoi ja poikitti, ohjaajalla meinasi mennä hermo ;) Otti mun hermostumisesta vähän painetta ja luoksetulon teki hienosti törmäämättä ;) Täyskäännökset surkeita. Otin loppuun  vielä Teeman uudestaan ja silloin oli oma itsensä. Ei painanut/poikittanut ja luoksetulossa törmäsi ;) noudot hyviä!

Surku teki omansa myös hyvin korkeassa vireessä! Seuraamisessa pompahteli aika railakkaasti, mutta en siihen nyt lähtenyt puuttumaan. Idarissa is-sei-maa, tosin lopetin onnistuneeseen seisomiseen (viimeksi ei sitä osannut). Ruudussa vanhoja ongelmia häiriöisessä tilanteessa (tauon jälkeen). Ensin ei irronnut merkille ja sitten oli ongelmia ruudun löytämisessä. Huokaus. Lopuksi lelu ruutuun ja siitä koiralle vahvistusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti