keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Viime viikolla Teema pääsi tottistelemaan pari kertaa. Surku onkin määrittelemättömän ajan nyt tokotauolla. Pääasiallinen keskittyminen on ollut Mouhon kanssa häiriöissä. Liikkurin käskyttelyt ei haittaa niinkään, kuin toisen koiran treenaaminen samaan aikaan.

Tänään treffattiin Haunisissa Tanjan kanssa. Ensin vuorotellen ja lopuksi paikallaanolon jälkeen tehtiin yhtäaikaa. Eli sitä tärkeää häiriötä Teemalle :) Aloitin seuraamisella ja olisi taas pitänyt muistaa, ettei voi aloittaa seuraamisella heti ensimmäiseksi. Ihan hirveän levotonta menoa. Sitten meni oma hermo ja koiralle parit tolpan kierrot. Uudestaan seuraamista ja jo löytyikin ihan eri ilme koiralle! Ruudun paikka oli taas vähän hakusessa alkuun, mutta sitten alkoi raksuttamaan koiralla. Loppuun saatiin jo tosi hyviä suorituksia ja ohjaajakin kehittyi treenin edetessä ;) Kaukojen tekniikka on nyt mun mielestä tosi hyvä. Tosin otetaan vaan läheltä puhdasta tekniikkaa, mutta siitähän se lähtee. Pitää nyt malttaa tehdä tuota tekniikkahinkutusta tarpeeksi pitkään, että menee sinne selkärankaan.

Väliin paikkamakuu, joka ok kaikin puolin.

Yhtäaikaa tehdessä ei alkuun ottanut Tanjasta&Kitasta häiriötä, mutta sitten kun alkoi kuulua selkeitä käskyjä jne niin pää alkoi pyörimään. Kaukojen vaihtoja ei olisi millään pystynyt tekemään selin häiriöpariin, mutta pienen neuvottelun jälkeen suht ok. Seuraaminen sujui jo suht hyvin Kitan ruututreenistä huolimatta ;) Noudot & luoksetulo ongelmitta. Luoksetulon otin toooosi pitkältä matkalta ja ihan pk-tyyliin. Loppuun eteenmeno isolle wubballe, joka jätettiin luoksetulon jälkeen. Selkeästi tarvitsee nyt ottaa ylipitkiä eteenmenoja, koska alkaa tietyn matkan painettuaan kaartaa/katsella ympärille.

Hyvät treenit :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti