Kevään toinen jälki takana, eli tosi vähän ollaan ehditty/jaksettu metsään mennä. Anna talloi meille hiukan vajaan kilsan mittaisen jäljen. Oli varmaan pisin jälki tähän mennessä. Keppejä jäljellä oli kuusi kappaletta. Jälki vanheni noin 1,5 tuntia. Hiukan jänskätti, että miten suoriudutaan kun keli oli jo itsessään aika vaikea. Metsä oli ihan rutikuiva, oli lämmin ja hieman painostava keli sekä siitepölyä oli metsänpohja ja ilma täynnä. Ennen jälkien ajoa kuitenkin tallottiin esineruutu. Ruutu ei ollut kooltaan mikään suuri. Teemalle laitettiin kolme esinettä ja haetutin niistä kaksi. Alkuun tunki itseään ihan väärään suuntaan, mutta korjauksien jälkeen nousi esineet hienosti! Tyytyväinen olin siihen, että yhden takaisinhuudon jälkeen mun luo tullessa nappasi hajun esineestä ja lähti sitä etsimään :) Näin se pitääkin olla! Pitää olla kuulolla, mutta nenä auki. Toinen esine nousi heti ykkösen perään. Viime vuodesta on kyllä tullut huima kehitys esineruudun suhteen! Asiat on muhinut sopivasti pojan päänupissa ja ilmeisesti palkkaus on toimiva :)
Itse jälki sitten. Janalla hiukan hakemista. Keppejä nosti vain kolme, ekasta meni suoraan yli reagoimatta ja loput kaksi jäi jonnekin matkan varrelle. Itse jäljestykseen olen kyllä tyytyväinen (vaikka ne kepit vähän jäikin). Vaikeasta kelistä huolimatta Teema jaksoi jäljestää loppuun asti. Hiukan vauhti hiipui loppua kohden, mutta viimeisen pätkän jäljesti todella tarkasti! Muutama ongelmakohta oli kuten suopursujen ylitys. Hiukan haki ensin sivuun, mutta sitten totesi jäljen menevän läpi. Ensin yritti loikkia ja saada hajua ilmasta, mutta lopulta iski nenän ja pään suopursuihin ja jatkoi jäljestystä :) Hauska oli nähdä koiran ongelmanratkaisua :D Suopursujen jälkeen tuli kallio-osuus ja siinä oli hetki hakemista. Näki ihan miten koiran nenä oli niin täynnä kaikkia hajuja, että meni muutama puuskutus nenän tyhjäksi saamiseksi :) Seuraavaksi pitää muistaa tehdä joku helpompi jälkipätkä, vaikka tuskinpa tämänkertainen mitään tuota koiraa lannisti. Jatkossa pitää tehdä näitä pitkiä enempi, jos Mouhis ymmärtäisi olla vaihtamatta heti sille isoimmalle vaihteelle ;)
Kivaa oli ja hiki tuli :) Anna bongasi käärmeenkin kallioilla (rantakäärme), mutta onneksi vasta Teeman jäljeltä palatessa. Lisäksi Anna bongasi Teemasta yhden kävelevän punkin. Kaikesta tästä kiitoksena Anna sai Kaikulle hatarapäisen tallojan tekemän jäljen, joka ei ihan vastannut ohjeistusta ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti