Eilen Teema kisasi viimeistä kertaa agilityn kakkosissa :) Saivat siis SERTin nollavoitolla ja jatkossa kisaavat kolmosissa! Voisi sanoa, että vihdoinkin. Niin monen monta kertaa ollut ihan tosi hilkulla ja monta hyvää suoritusta alla sillä pienellä virheellä.
Tänään vaihdettiin lajia ja mentiin kokeilemaan mitä osataan tokon saralla. Ajeltiin Valkeakoskelle asti kokeeseen. Tuomarina Riitta Räsänen, jonka kehässä en olekaan tainnut aikaisemmin olla jos en ihan hirveesti valehtele... Arpaonni oli suosinut meitä ensimmäisellä suoritusvuorolla. Paikallaanolot oli vasta lopuksi eli alkuun tehtiin yksilöliikkeet ja kaikki putkeen. Järjestys oli aika pitkälle perinteinen, muutamat liikkeet oli sekoitettu. Aloitus idarilla. Kaikki asennot oikein, muutama pikkuvirhe. Seuraaminen lähti hyvin liikkeelle, mutta hitaassa koira pisti taas jonkun ihme fuskausvaihteen päälle ja kontakti tippuili jne. Itteä melkein alkoi ärsyttämään, kun ei päässyt puuttumaan :D Seuraavaksi ruutu, jossa merkiltä lähtiessä hairahtui menemään matkalla olevalle ylim. merkille mutta jatkoi itse matkaa nopsaan. Tuomari sanoi jättävänsä sen arvioinnin ulkopuolelle, koska lopuilta se otettaisiin pois. Sanoi heidän mokakseen, että se oli jätetty tyrkylle. Lopun seuruussa epätarkkuutta. Luoksetuli oli tällä kertaa Mouhoksi huono. Vauhti oli ihan hyvä, mutta stopit valui ihan liikaa. Ohjatussa arvottiin vasen. Tässä oli ruutu vasemmalla puolella lisäksi aurinko paistoi kapuloiden takaa. Teema ei heti nähnyt kapulaa, mutta hyvin korjasi liikettään oikeaan suuntaan ja kapula löytyi hienosti. Tunnarissa tuli oma hienosti! Kaukoissa on tekniikkatreeni purrut hienosti! Hiukan siirtyi eteenpäin, mutta olen ihan tosi tosi tyytyväinen! Metallikin suoritettiin hienosti ilman mitään suurempia virheitä! Vielä piti odottaa viiden muun suoritukset jotta pääsisi suorittamaan paikallaanolot.. Laskin että jos paikallaanolot suoritettaisiin ilman nollia pitäisi sen ekan ykkösen olla takataskussa. Ensin oli makuu, josta saatiin täydet. Viimeisenä istuminen ja juuri jätössä Mouhis päätti tukehtua kuolaansa. Kuulin vain takaani niiskutusta ja pelkäsin jo että vähintään noussut ylös tms. Mutta hienosti istui ysin arvoisesti :) Yhteensä pisteitä saatiin 273 ja sillä sijoituttiin toiseksi.
Tästä sai taas uutta treeni-intoa jatkoon :) Paljon on vielä tehtävää ja työnsarkaa. Ensimmäisenä pitää kyllä tuohon seuraamiseen keksiä jotain. Eihän tuollaista fuskaamista voi sallia! Teema tuntui kokonaisuutena tosi kivalta! Sitä ei haitannut ollenkaan, että liikkeet tehtiin putkeen. Tuomari selitti liikkeiden jälkeen aina mistä meni pistevähennykset eikä sekään haitannut. Tuomari sanoi kyllä heti alkuun ettei pahastu vaikka ei haluakaan kuunnella mitään höpinöitä. Päätin kuitenkin ottaa sen ihan jo kokemuksen kannalta, koska niitäkin tuomareita tulee eteen jotka välttämättä haluavat höpistä. Ja eipähän ainakaan tarvitse pohtia mistä meni mitäkin pisteitä :)
Oli oikein onnistunut viikonloppu siis :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti