Tänään treffit Annen kanssa Kupittaalla. Mukavasti oli häiriötä, kun ihmisiä kulki koko ajan ohi.
Surku sai aloittaa. Alkuun perusasentoja ja muutamia seuraamispätkiä. Sitten otettiin vähän oikealle kääntymistä. Tässä pitää vielä tehdä ihan minimaalisen pieni käännös, ettei Surku irtoa jalasta. Saatiin tosi monta hyvää suoritusta. Näitä käännöksiä joka suuntaan pitää siis ottaa lisää ja paljon. Ensin pitää opettaa kääntymään ja vasta sitten aletaan miettimään suoralla askelien lisäämistä. Alkuun otettiin myös häiriötä tuohon perusasentotreeniin. Sitten taidettiin ottaa luoksetuloja. Ensin niin, että jätin Surkun istumaan ja kutsuin siitä. Sitten otin pelkän paikallaanpysymistreenin, eli jättö ja pysymisestä palkka. Sitten otettiin vielä vauhtiluoksetulo. Ekalla kerralla Anne päästi liian aikaisin irti joten otettiin uudestaan :) Jossain välissä otettiin myös noutoa. Tarkoituksena vaihtaa leluun vauhdista kun kerran viimeksi vaihtoi. No arvatenkin tänään ei vaihtanut :D Murisi vaan kapula suussa kun heiluin lelun kanssa :P Muutaman kerran yritin tuloksetta joten piti ottaa namit käyttöön. Hyvin vaihtoi namiin jonka heitin taaksepäin. Sitten otettiin maahanmenoja ja istumisia. Yritettiin myös merkkiä, mutta sitä pitää vielä pohtia. Annen antama vinkki voisi toimia Surkun kanssa, mutta tuolla oli nyt liikaa häiriötä siihen. Hyvin Surku keskittyi massiivisesta häiriöstä huolimatta. Välillä jouduin toki huomauttamaan ihan kunnolla, mutta ei se ottanut niistä nokkiinsa. Annelta sain palautetta siitä, että palkkaan liian herkästi namilla ja aina namilla. Eli jos suoritus ei ole tarpeeksi hyvä niin pelkät kehut ja vasta siitä oikeasta tavasta se kunnon palkka. Täytyy siis keskittyä itse tähän enempi ja vaatia koiralta niitä sen osaamia oikeita suoritustapoja. Keksun kanssa otettiin paikallaanolotreeni Keksun treenattua. Tätä Surku tosin ei tajunnut ollenkaan :D Mutta vaadin siltä pysymistä ja pääsin kuin pääsinkin palkkaamaan oikeasta suorituksesta.
Tikki teki alkuun seuraamista hetsaten. "Vähän" pomppivaa menoa, mutta kontakti säilyi tosi hyvin. Sitten saatiin hyvät häiriöt aikaiseksi kun kaivokentän poikki meni koululaisryhmä. Ensin seurautin paikallaanolevaa ryhmää kohta ja siinä vierellä, nämä onnistuivat. Sitten oppilasryhmä lähti vihdoin liikkeelle ja seurautin tarkoituksella tätä ryhmää vastaan ja vähän ohi, tämä ihan bueno!! Tikki kasasi seuraamisen tosi hienosti alun pomppimisten jälkeen kun sitä vaadin. Anne tsekkasi vielä hitaaseen siirtymisen koska siinä on viime aikoina avannut takaosaa. No sitä neitikoira ei tehnyt vaan avasi pikemminkin juoksuosuudessa. Tätä otettiin sitten pari kertaa niin, että juoksusta kääntymisiä vasempaan. Ja heti sain juostua koiran päälle, jonka jälkeen Tikki skarppasi ja keskittyi ja paransi loppua kohden. Sitten maahanmenoja, joissa piti taas huomauttaa alussa. Loppua kohden parani ja Anne naksutteli ja pakotti mut olemaan katsomatta koiraan. Nämä (ilmeisesti) hyviä :D Sitten seisomista takapalkalla. Ensin ihan paikallaan. Nyt ei enää ota stressiä mun ohijuoksemisista ja ryntäilyistä vaan enemmänkin kun kävelen kauempaa taaksepäin. Näitä sitten siedätettiin ja loppuun koitettiin ottaa jo liikkeenä. Tikki tosin ei enää osannut tehdä liikkestä seisomista :D Joka kerta lähti tekemään seisomista mutta laittoi kuitenkin peffan maahan (epävarmuutta). Sitten otettiin ei niin liikkeenomaisesti, mutta kuitenkin kuljettiin yhdessä ja johan alkoi tekemään oikeaa asentoa :) Ja joka kerta teki hienon rauhallisen asennon. Eli treeni on tuottanut tulosta. Näistäkin takapalkka. Täytyy siis alkaa rakentamaan kokonaisuutta alusta, mutta näinhän siinä helposti käy kun purkaa osiin. Sitten kahden kilon noutoa, jossa en aluksi taas muistanut miten Tiksua kuuluikaan hetsata. Tässä huomasin taas miten pitää muistaa tasapainotella eri osien kanssa. Nyt kun ollaan otettu paljon vauhtia niin on luovutukset ihan persiillään. Eli oli pakko ottaa vielä nostoja jonkin verran. Paranivat loppua kohden. Ihan loppuun vielä istumisia, koska oli lihiksiä jäljellä. Osa tosi hyviä ja osa vähän hitaampia.
Oli kiva treenata taas tottistakin. Kiitos Annelle seurasta. Tarkoituksena oli käydä kauppareisun jälkeen vielä hallilla ottamassa kontaktit, mutta ohjaaja ei tätä tottistellessa muistanut ja syötti kaikki lihikset koirille jo Kupittaalla ;)

Kiitos avusta, treenataan taas pian uudestaan =) T:Anne, Tauno ja Kekkuli
VastaaPoista