Tiedä sitten mitä sitä enää muistaa kun ei ole jaksanut päivitellä ajallaan asioita :)
Surku on edistynyt avoimen luokan treeneissään tosi kivasti. Kaikki uudet liikkeet on edistyny ihan hirveästi lyhyen ajan sisällä. Noudosta voi puhua jo ihan noutona, ei enää pelkkää pitotreeniä. Luoksetulon stoppiin keksin ratkaisun ja sen on ainakin tällä hetkellä takapalkka. Kaukot sujuu ihan yhtä hyvin kuin on sujunut tähän mennessäkin. Hyppyä ei olla ihan älyttömästi treenattu, mutta sekin sujuu hyvin.Lisäksi olen muistanut treenata seuraamisen juoksuosuutta ;) Paikallaanoloa ei olla tehty kuin vähän yli kaksiminuuttinen ja viimeksi se tuntui olevan aavistuksen turhan pitkä aika. Surku oli vähän levoton, mennään siis askel taaksepäin ja pidennetään aikaa taas vähän kerrallaan. Näyttää ihan hyvältä syksyä ajatellen. Tullut taas ihan uutta treeni-intoakin. Tälläkin viikolla ollaan useaan otteeseen käyty lähikentällä treenaamassa plus torstain treenit Annan ja Anna-Maijan kanssa sekä kotitreenit.
Tikin kanssa oli viikko sitten hakutreenit. Ne menivät ihan ok, ei suurempia ongelmia mutta ei myöskään mitään suuren suurta onnistumisen tunnetta ;) Ihan hyvän merkkihän tämäkin taitaa olla. Ollaan mielestäni päästy aika hyvälle ns perustasolle. Vielä on asioita korjattavana... Hirveän pitkää rataa ei olla nyt ehditty/päästy ottamaan sitten yökokeen ja nyt on aikaa seuraavaan kokeeseen niin vähän ettei varmaan otetakaan. Itselleni annan sapiskaa esineruudun huonosta treenaamisesta. Sitä ollaan otettu kokonainen yksi kerta sitten viime kokeen. Esineruutuun kaks esinettä, joista toinen ihan takana ja toinen noin 30-40 metrissä. Takaesineellä oli namiapu. Ensin nousi lähempi esine ja sitten toisella pistolla se takaesine. Loistavaa työtä siis Tiksulta :) Tällä kertaa jaksoin jopa talloa ruudun kunnolla ;)
Tottiksessa olen hyvin pitkälti keskittynyt seuraamiseen ja paikan taaemmas työstämiseen. Tässä olen mielestäni saanut hyvin tuloksia aikaan. Tosin ei se taida kestää vielä seuraavassa kokeessa... Pitäisi päästä kertaalleen ottaamaan Haunisiin vielä tottis kokonaisuutena, ettei tule samoja virheitä mitä viime kokeessa...
Olipas kiva nähdä pitkästä aikaa :) Ollaan yhteyksissä!!
VastaaPoistaNiin oli :) Jos ei nyt tulis niin pitkää väliä tähän yhteydenpitoon ;) Meille mahtuu aina yöpymään jos täällä päin liikutte!
VastaaPoistaTikki tosiaan on tosi hyvässä peruskunnossa haun suhteen munkin mielestä, eli hyvillä mielin voi suunnitella kisakautta :).
VastaaPoistaMillainen sulla on torstai aamupäivä, olisitko lähtenyt tottistelemaan?