On se hyvä, että välillä on näitä yövuorojakin niin ehtii blogia päivitellä ;)
Tänään ensin Annan & Voiton kanssa agilitya treenaamaan hallille. Surku aloitti puomilla. Ja tooooodella hienosti on nyt asian tajunnut. Koko ajan oma-aloitteisesti meni kontaktille tarjoamaan alasmenoa, kun sen olin ensin sille sanonut. Ja kokonaisena esteenäkin aika makea. Menee nyt hienosti loppuun ja oikeasti haluaa sinne loppuun. Ja mikä tärkeintä, Surku tietää mihin sen pitää mennä. Katsoo minuakin vasta sitten, kun on saavuttanut etutassuillaan maan :) Hienoa! Vähän keppejä ja alkusähellyksen jälkeen kolme onnistunutta suoritusta peräkkäin. Vähän hyppykuvioita ja nyt pitää ottaa tehotreeniin mua kohti tulemiset. Eli Surkuhan ei tykkää tulla kohti (missään) ja nyt sitä sitten tullaan treenaamaan. Hetkeksi saa unohtaa kaikki vähän vaikeammat kuviot ja tätä vain. Rengasta myös, joka hyvin. Pussia olisin halunnut ottaa, mutta oli toisella kentällä. Tiksi ei saanut liidellä, koska aika ikään kuin loppui kesken.
Hallilta treenaamaan tokoa Julian kanssa Lietoon. Treenasin Surkun kanssa Juliaa odotellessa. Aloitin noudoilla, joka tuntuu menevän nyt hienosti eteenpäin. Seuraamista ja nyt myös paljon sitä juoksua. Otin aika paljon pidempiä suoria, meni hyvin. Luoksetulon stoppia kokeilin luoksetulossa, mutta ei osaa vielä. Loppuosaa treenasin myös suoraan leluun. Kaukokäskyjä, jotka näyttää edelleen hyviltä. Pitää vaan katsoa aiheuttaako namien heittely jotain liikehdintään vai ei. Pienen paikallamakuun otin myös, kun piti palata hakemaan autolta tarvikkeita. Siinäkään ei ongelmaa.
Tikki teki seuraamista, jossa taas puutuin edistämiseen. Puuttumisen jälkeen paransi heti. Näyttää jo paremmalta, mutta työtä on vielä. Luoksetuloja ensin vauhdista palkkaamalla. Pitäisi varmaan suhista vähän vaihdellen alussa ja lopussa. Loppuasento oli nyt vino, joten sitä ihan läheltä. Lopuksi kapulan nostoja, jotka meni vähän niin ja näin...
Huomenna taas :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti