Ei kyllä aivokapasiteetti riitä kaiken purkamiseen... Lähinnä ollaan tokoiltu/tottisteltu.
Viikko sitten oli Jessican kurssi, jolta saatiin paaaaljon hyviä neuvoja. Käytiin läpi mm. ruutu, luoksetulon maahanmeno, noudon otteen parantamista, tunnari ja ohjattu muistaakseni. Jokaiseen saatiin hyvät vinkit jatkoon. Surku oli kyllä taas ihan paras :) Ruudussa saatiin vinkiksi jatkaa nyt kuurina lelulle juoksuttamista ja sitten kokeilla ilman lelua. Veikkaan, että Surkun kanssa on ihan hyväkin ottaa tyhjää ruutua mahdollisimman pian, jotta saadaan aivot mukaan :) Luoksetulon maahanmenossa olin yllättynyt siitä, että Spugge tajusi ekalla kerralla mennä jopa maahan ;) Jatketaan tässä ihan osissa, ensin opetetaan se maahanmeno kunnolla ja vasta sitten liike pakettiin. Pitää muistaa vahvistaa myös muita osia tästä liikkeestä. Noudossa saatiin ote pysymään parempana siten, että sanoin uuden sivulle-käskyn juuri ennen kuin Surku alkoi sitä itse tekemään. Lisäksi kapulaan tarttuminen saatiin nätimmäksi, kun sanoin juuri ennen kapulaa uuden tuo-käskyn. Täytyy tuota kapulan pitoa treenata enemmän ilman itse noutoa, jotta nouto pysyy liikkeenä edelleen miellyttävänä. Ohjattua alettiin tekemään ihan A:sta, koska ei olla sitä ennen tehty. Eli liikkuri vei lelun halutulle puolelle (kohtisuoraan merkistä), jonka jälkeen vein koiran merkille. Palasin lähettämään muutaman metrin päähän. Surku ei meinannut ensin tajuta tätä, joten piti hiukan auttaa menemällä pari askelta sivulle. Toistona jo paaaljon paremmin. Lopuksi tehtiin niin, että liikkuri vei molemmin puolin lelut. Pikkuhiljaa on tarkoitus siirtää lelut aina taaemmas ja taaemmas. Kun suunnat on vahvat niin otetaan kapulat käyttöön. Tunnarissa tehtiin ensin oman piilotus, jonka jälkeen oli mukana yksi kasa hiukan erillään. Seuraavaksi oli jo kaksi kasaa ja tein myös hämypiilotuksia. Kaikista Surku selvisi todella hienosti! Eli enää ei tarvitse tehdä pelkkää oman piilotusta vaan kasat mukaan :)
Näitä opittuja asioita ollaan tehty treeneissä, mutta en ala niitä nyt erikseen purkamaan.
Tikki on saanut oman osansa treeneistä myös :) Ollaan treenattu seuraamista, jäävien asentoja ja noutoja. Eli oikeastaan kaikkea mitä voittajaluokan pk-tottiksessa on ;)
Tänään kävin Milan talkoiden jälkeen agilityhallilla. Treenasin myös Surkun kanssa, koska halusin katsoa miten se tekee tällä hetkellä ja halusin vähän selkeyttä siihen ilmoitanko sen virallisiin vai en. Olen tuota nyt pähkäillyt jonkin verran ja puhunut asiasta muutamalle ihmiselle. Koska Surku ei ole kipeä kropastaan ajattelin sen todennäköisesti ilmoittaa kisoihin. Ja tämän päiväinen treeni osoitti sen, että pikkukoira olisi kisavalmis. Eikä sen kanssa tarvitse pahemmin edes hinkata mitään. Sitten en edes miettisi ilmoittamista jos olisi paljon keskeneräisiä asioita. No maanantaihin asti on aikaa miettiä... Tikkikin sai treenata aksaa tänään, koska ei vielä juokse. Vauhtia riitti taas...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti