lauantai 28. marraskuuta 2009

Flunssaa ja agilitykisoja

Flunssa iski meikäläiseen viikolla ja loppuviikko menikin ihan rauhallisissa merkeissä. Maanantaina kävin pikaiseen hallilla treenaamassa kummankin koiran kanssa, koska viikolla ei ollut treenejä tiedossa (iltavuoro ja episten järjestelyvuoro). Ei mitään ihmeempää treeneissä. Torstaina olisi ollut episten järjestelyvuoro ja tarkoituksena oli osallistua itsekin kummankin kanssa kisaan. Keskiviikkoiltana iskenyt flunssa pilasi kuitenkin tämän suunnitelman ja en lähtenyt hallille palelemaan. To ja pe meni lisäksi vielä ilman sen suurempia lenkkejä, kun ei työpäivän jälkeen yksinkertaisesti jaksanut lähteä mihinkään.
Tänään on kuitenkin koirien kanssa jaksanut tehdä jo vähän enemmän :) Aamusta kurvattiin omalle hallille kisoihin. Oli Surkun vuoro kisata. Eka rata alkoi vähän hassusti ja Surku vaikutti oudon rauhalliselta. Osittain tämän takia tuli renkaalta kielto, kun olin ihan väärässä paikassa ja Suppekin ihan hassu. Surku korjasi renkaan heti noottia saatuaan, mutta väärään suuntaan :) Jatkettiin loppurata normaalilla draivilla virheettä maaliin. Toinen rata lähtikin sitten ihan normaalisti käyntiin ja maaliin päästiin komealla miinusajalla (-15 ja risat) sekä virheettömällä ratasuorituksella :) Pituudella meinasi tulla ohitus, mutta ehdin korjaamaan sen ihan viime tipassa niin ei tullut kieltoa. Plakkarissa siis ensimmäinen nolla!! JEE :) Muita nollia ei tullut, joten voitto oli meidän :) Tästä on erittäin hyvä jatkaa ensi vuonna :)
Tikki pääsee huomenna radalle. Onneksi Tikin kanssa ei tarvi juosta niin kuin Suppen kanssa ja lisäksi Tikki kulkee vähemmällä käskytyksellä. Jos happi riittäisi vähän paremmin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti