maanantai 30. marraskuuta 2009

Sunnuntai

Tikki teki omat ratansa samalla kaavalla kuin Surkukin; ekalta hyl ja toiselta 0-voitto :) Tuomarina oli Kari Jalonen. Radat olivat melkein identtisiä toisiinsa verrattuina; toisella radalla pari estettä mentiin eri päin. Ekalla radalla meidän kompastuskiveksi muodostui takaakierrot. Molemmat menivät pieleen samalla tavalla, eli Tikki pääsi hyppäämään ne väärin päin. Vika oli yllättäen ohjauksessa ;) Oma vienti takaakiertoon jäi molemmissa paikoissa vajaaksi. Hankaluutena oli se, että kummatkin tuli vähän seisovilta jaloilta ja se saatto jäi tosiaan vajaaksi. Muuten meni hyvin eikä rimat kolissut. Toiselle radalle sitten tuomarin käskystä asenteella ;) Nyt oli yksi takaakierto vähemmän ja sen toisenkin tein nyt eri tavalla. Puhtaasti loppuun ja nopeimmalla ajalla voittoon :) Tämä oli totisesti suolaa haavoille, nyt tietää taas että me pystytään siihen! Kummallakin radalla oli sellainen alku, mitä ei olla ikinä harjoiteltu. Toka este oli heti pujotteli ja siihen avokulma ja keppien jälkeen jatko vasemmalle. Aika monella, jotka otti koiran keppien takaa suoraan siihen ekaan väliin, tuli kielto. Itsekin mietin tuota vaihtoehto tutustumisessa, mutta hylkäsin sen kun ei kerran olla harjoiteltu. Ekalla radalla ei tullut yhtään nollaa ja hyllyjä tuli milloin missäkin kohtaa. Aika hyvä agilityvkonloppu flunssaiselta ohjaajalta ;) Sunnuntaina tuntui koko pää olevan tukossa, joten onneksi äiti oli mukana ja Tikki sai asiaankuuluvat jäähdyttelyt.
Surku käväisi Turun KV-näyttelyssä saaden hyvän arvostelun ollen NUO eri1 :) Päivitän arvostelun kotisivuille, kunhan saan aikaiseksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti