tiistai 29. joulukuuta 2009

Toko on kivaa :)

Nyt on tullut treenattua hyvin ahkerasti tokoa. Toko on kyllä kivaa, vaikka aika vaikeeta... Tikin kanssa saa ihan kunnolla hioa eri osa-alueita liikkeistä. Kaikki vanhat ongelmat ovat edelleen tallella... Se mm lennättelee kapuloita kuten ennenkin, merkillä on huomattavissa enemmän maanisuutta mitä ennen, ohjatussa kapulan palautus tapahtuisi mielellään kaaren kautta jne jne jne. Kaikkeen ollaan puututtu ja yritetty saada huomautusten ja palkitsemisen yhdistelmällä toimivaa pakettia. Onneksi edelleen toimii ne samat jutut kuin ennenkin ja monessa asiassa tarvitsee vain huomauttaa asiasta ja taas neiti muistaa. Tikin mielestä tokoilu tuntuu olevan tosi kivaa vaihtelua ja silmät ihan loistaa kun pääsee merkkien keskelle tekemään töitä :) Työn sarkaa on vielä edessä, mutta kyllä tämä tästä :)

Surku on siis myös tokoillut paljon. Ruutuun saatiin huima parannus pelkästään sillä, kun lelupalkka vaihdettiin nameihin. Eli jos ruudussa on palkka valmiina on siellä namit alustalla. Tässä huomasi muutoksen jo ekassa treenissä. Menee ruutuun nyt paljon voimakkaammin, eikä välitä merkeistä ollenkaan niin paljon. Surku ei siis selkeästikään palkkaantunut ruudussa makaavasta lelusta tarpeeksi. Ruutua ollaan otettu myös tyhjänä ja hyvin sujuu! Kaukana ollaan kuitenkin kokonaisesta liikkeestä. Pitäisi taas muistaa ottaa sitä loppuosaakin välillä. Seuraamiseen saatiin Julialta hyviä vinkkejä, lähinnä omaan kropan käyttöön. Metallinouto sujui hyvin, vaikka ei olla sitä vähään aikaan otettu. Hyppynouto on aika täydellinen tällä hetkellä. Hiukan ollaan gtreenattu myös vinoja heittoja, joissa vielä hommaa.. Istuminen sujuu hyvin. Luoksetuloon olen tosi tyytyväinen, vaikka saisi se varmaan vieläkin parempi olla. Kaukot on totaalisen vaiheessa ja tunnaria ei olla taas lumen aikana oikein edes treenattu. Olen itse asiassa tosi tyytyväinen siihen miltä meidän tokoilu tällä hetkellä mäyttää. Taas ollaan askeleen lähempänä voittajaluokan koetta. Pian varmaan uskaltaisi jo katsella kokeita sillä silmällä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti