maanantai 14. kesäkuuta 2010

Su 13.6.

Päivällä ensin Päivin kanssa tokoilemassa. Surku teki alkuun seuraamista Päivin esittäessä Kari Kieloa. Kerran piti Suppen katsoa miksi joku laahustaa perässä, mutta muuten kontakti pysyi. Ja Päivin mukaan hyvällä paikallakin. Mulla oli namit kädessä apuna. Täytyy ottaa tätä enemmän. Ja pitäisi muutenkin ottaa seuraamista pitkiä pätkiä, jotta selvittäisiin sitten EVL:n seuraamisista kunnialla. Sitten ruutua. Nyt lähti ihan yllättävänkin hyvin lähes joka kerta merkiltä ruutuun. Merkille en edelleenkään lähetä vaan saatan. Seuraavaksi ohjattua niin että ruutu jäi mun selän taakse. Ilmeisesti Surkua se häiritsi, kun näki ruudun merkillä seisoessaan. Ja tästä johtuen merkiltä lähdöt vähän takkusivat. Mutta ihan hyvä treeni häiriöineen. Otettiin taas molempia puolia ja kapula oli nyt 5m sivulle ja 5m taakse. Tässä voisi pitää parin treenin verran ja sitten taas siirtää. Kaukoja otettiin läheltä tekniikkana. Tunnari otettiin autolla ja taas vähän vaikeuksia löytää oma. Pissatakin piti välissä, mutta oma löytyi lopulta. Paikallaanmakuu tehtiin Astan kaverina ja Surku otti vielä paikkaistumisen yksinään. Jätössä meinasi pari kertaa valua alas, mutta pysyi istumassa kun siihen asentoon jäi. Nyt kävin hetken aikaa piilossakin. Totesin Päivillekin, että en oikein enää osaa treenata EVL:n liikkeitä. Tuntuu tosi hassulta, että meidän treenit on loppujen lopuksi aika lyhyitä. Pitää varmaan tehdä ihan paperille jonkinlaista hahmotelmaa liikkeistä ja missä vaiheessa ne meillä on. Se varmaan hiukan helpottaisi tätä urakkaa :)

Tytöt pääsivät kumpikin vähän humputtelemaan :)

Illalla päätin vielä kurvata hallille treenaamaan aksaa. Vielä kun Tikkikin saa kerran treenata. Surku teki pääsääntöisesti kontakteja ja vähän takaaleikkauksia. Tikin treenikuvioihin kuului putki-puomi-erottelu ja suorilla putkilla jarrutukset. Kummatkin sujuivat itse asiassa tosi hyvin. Erottelussa voimakkaammin vetää puomi, mutta kyllä sen sai hyvin putkiinkin kun vaan ohjasi voimakkaasti ja selkeästi. Puomille riittää melkeinpä pieni huitasu ja suullinen käsky, mutta putkiin vaatii tosi paljon voimakkaampaa käskytystä ja vartalo-ohjausta. Suorilla putkilla jarrutukset pitää tehdä myös voimakkaasti, mutta niillä se kääntyy hyvin. Ja huomasi hyvin mitä tapahtuu kun jättää jarrutukset pois. Kiitää suoraan eteenpäin ;) Eli niin kuin pitääkin.

Tikillä meni kroppa tosi voimakkaasti maitohapoille treenistä ja piti tehdä jäähdyttelylenkki pidemmän kaavan mukaan. Autolle kun päästiin takaisin niin oli onneksi hyvin tasaantunut ja liikkuminenkin normaalia rentoa itseään. Ja Surkulla on mennyt vatsa ihan sekaisin. Saivat la iltana Suppen sertin kunniaksi vähän erilaisemmat luut ja näköjään herran vatsa ei tällä kertaa sitä kestänyt. Ja selkeästi aksa sai suolen kunnolla tyhjenemään. Saa nyt olla hetken paastolla ja aloitetaan kevyesti :) Toivottavasti on viikonloppuun mennessä kunnossa, kun ikävä raahata toista reissussa jos on masu pipi :( Tänään onkin vaan levännyt ja hyvä niin.

1 kommentti:

  1. Kiitti vielä treeniseurasta! Enkä tiennyt ollenkaan, että lauantaina olitte siirtyneet kolmosiin, joten onnea jälkikäteen. Joillain se sujuu :)

    VastaaPoista