lauantai 13. marraskuuta 2010

Onnellinen äitikoira :)

Tikki on tällä viikolla päässyt taas treenaamisen makuun :) Jampan viikkotreeneissä käytiin pitkästä aikaa. Tikki pääsi hyppimään medikorkuisia hyppyjä, kun ei tuo lihaskunto ole vielä kuosissa. Matalampia hyppyjä uskalsin kuitenkin sen kanssa ottaa, kun eihän se niissä pahemmin joudu hyppimäänkään. Aiemmin ollaan otettu pari kertaa hyppykuvioita ilman rimoja. Eli pikkuhiljaa jos pääsisi taas kuntoon. Ja ihan hyvin on Tikillä alkanut lihaskunto palautumaan. Ollaan löydetty kiva, pehmeä hiekkarinne joka on vielä sopivasti metsän keskellä niin että sinne kävely toimii alkuverkkana ja poispäin sitten loppuverkkana. Ja Tikkihän kovin tykkää tuollaisesta touhusta :)

Agilityn lisäksi oltiin piiiiitkästä aikaa hakuilemassa. Otin heti kättelyssä ns normitreenin ilman mitään pehmeitä laskuja :D Neljä maalimiestä, mutta ei tyhjiä tällä kertaa. Vasen puoli oli vähän syvemmällä mitä 50 m ja siltä puolelta aloitettiin. Kakkonen ja kolmonen olivat ilmaisuja, ykkönen ja nelonen suoria palkkoja. Ykkönen ongelmitta, kakkosen ohi paahtoi ensin lujaa ja sitten vaikutti että olisi vähän aikaa yrittänyt ottaa rullaa ennen kuin sai suuhun. Kolmosta ei meinannut löytää millään, sitten kun löysi niin rullan otto ok. Rullan luovutus myös takkusi eli ei meinannut saada sylkäistyä ulos. Tekniikka nyt koiralla vähän hakusessa, koska säädöt on samat kuin ennenkin. Nelonen ok, vaikka kaarsikin heti alussa. Hallinta on vielä ihan totaalisesti hakusessa. Lähetyksissä yritti joka kerta sikailla ja varastaa jo virittelysanasta. Ja yritti monta kertaa peräkkäin. Lopulta oli pakko pitää valjaista kiinni... Suht hyvin hallinta pelittää piiloilta palatessa. Kivaa oli ja Tikki nukkui tyytyväisenä loppuillan :)

2 kommenttia: