perjantai 5. marraskuuta 2010

Viikon agilityt

Tälläkin viikolla agilityt on ollut tiistain viikkotreenit. Ei vain riitä energia oikein mihinkään "ylimääräiseen" tällä hetkellä.

Surku kulkee edelleen kivasti. Uutena asiana opeteltiin pakkovalssi. Surku on siitä ihana, ettei sille tarvitse asioita takoa päähän miljoonalla toistolla. Vaan se oppii hyvin nopeasti mitä siltä haluan. Näin kävi myös pakkovalssissa. Viimeksi Jampan treeneissä se oli meidän kompastuskivi ja nyt tällä viikolla Eeva oli alkuun saanut myös pakkovalssille sopivan paikan. Ennen omaa vuoroa tein muutaman kerran pihalla pakkovalssia. Ensin niin, että palkka kädestä kun tulee esteen taakse. Sitten niin, että palkka lentää maahan esteen taakse samalla kun liikun poispäin. Ja muutaman toiston jälkeen pääsin jo liikkumaan hyvin jatkoa ajatellen ja hienosti Surku tuli esteen toiselle puolelle. Surkulle on yleensäkin vaikeita tilanteet, joissa olen paikallaan. Se kun ei tule kovin hyvin käteen vaan alkaa etsimään jotain estettä ympäriltä. Mutta pienellä treenillä sekin ongelma olisi varmaan voitettu ;)

Pian päästään taas kunnolla treenaamaan ja tokokin olisi tarkoitus ottaa ohjelmistoon :) Mutta sitä ennen Surku lähtee hetkeksi lomailemaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti