keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Pentutreffiä ja pk-kauden korkkaus

Tikkikin aloitti sitten juoksunsa joten muutamat kisat jää nyt väliin, harmi.

Surku kisasi viime viikonloppuna KKK:n kisoissa kolme starttia. Kisat ei mennyt mitenkään putkeen. Surkulta tuli joka radalta rima jos toinenkin ja sitten häröiltiin vaan muuten. Mietin, että voisi olla jumissa ja hieroja löysikin kireyttä toisesta olkalihaksesta. Katsotaan mitä sanoo pääsiäisen kisoista, mutta onneksi Tanjalle on aika varattuna heti pääsiäisen jälkeen.

Viime sunnuntaina kokoonnuttiin Porvooseen Peten koiratarvike - areenalle Tending Q, U ja Z pentujen pentutreffeille. Tikin pennuista harmillisesti Ilo joutui jäämään pois yskän takia. Ihanaa oli nähdä Pulmuakin piiitkästä aikaa :) Rai ja Pulmu olivat molemmat hirmu taitavia lapsia ja tietenkin syötävän ihania :) Pulmulla onkin aikamoiset metrikoivet, niillä pääsee lujaa :) Ehdittiin treenaamaan hyvin ja Teeman kanssa käytiin varmaan koko osaamisrepertuaari läpi (joka nyt ei ihan hirveän paljon ole). Hirveän tyytyväinen olen siihen, että Teema keskittyi hyvin vaikka toisella puolella touhusi toisia pentuja. Teeman kanssa saadaan nyt jatkossa tehdä töitä rauhoittumisen kanssa. Eli odotusajat ja muiden katsomiset alkaa olla vaikeita asioita. Teema on nimittäin löytänyt itsestään kierrokset... Tehtiin vanhoja asioita, kuten seuraamista (joka tuntuu tosi hyvältä tällä hetkellä!), noutoja jne. Uusina asioina opeteltiin mm. liikkeestä seisomista ja hyppyä. Seisomisen opettelun jälkeen piti kokeilla liikkeestä istumista, mutta Temppu jumittui palloon niin kovin ettei se sitten onnistunut. Päivä oli hauska ja parasta oli se, ettei tarvinnut ajaa itse. Kiitos vaan Julialle & Santulle kyydistä ;) Videoita tulee kunhan saan ne nettiin...

Alkuviikko ollaan otettu ihan rauhallisesti. Tänään pakkasin kaikki koirat autoon ja lähdettiin metsään. Olin sunnuntaina konsultoinut Pekkaa jäljen opettamisesta ja niiden oppien mukaan lähdettiin korkkaamaan pk-kautta ja Teeman jälkiuraa :) Olen päättänyt kokeilla Teemalle jäljestyksen opettamista spontaanilla jäljellä, eli jäljellä ei ole ruokaa tms nameja vaan koiran annetaan itse bongata jälki jne. Jälki oli n. 100 m pitkä. Tultiin tuulen alapuolelta jäljelle ikään kuin janalta. Teema reagoi hyvin jälkeen ja lähti oikeaan suuntaan josta kehuin. Ei välittänyt kehuista mitään vaan jatkoi eteenpäin. Hiukan homma oli pyörimistä, mutta tuultakin oli jonkin verran. Jälki sai painua noin vartin ja olisi varmaan saanut painua enempikin. Pyörimisestä huolimatta Teema pysyi suht hyvin jäljen päällä ja nenä oli koko ajan alaspäin. Loppu hiukan lässähti, kun Teema ei ymmärtänyt bongata kippoa jäljen päästä. Sain sen kuitenkin haistamaan sen joten päästiin palkkaamaan. Ruoka tosin ei aluksi ottanut maistuakseen, Teema oli vähän sen näköinen että olisi mieluusti jatkanut haistelua eteenpäin. Ruuan jälkeen vielä palloleikit palkaksi. Tätä nyt kokeillaan muutama kerta ja katsotaan lähteekö oikeasti toimimaan, mutta ihan lupaavalta vaikuttaa :) Tikki sai myös oman jälkensä ja sillekään en laittanut ruokaa kuin ekalle askeleelle. Tikkikin yllätti positiivisesti ja jäljesti aika hyvin siihen nähden mitä sille on opetettu ja mitä vaadin. Pysyi hyvin jäljellä (muutamat poikkeamat) ja selvisi kaarteesta/loivasta kulmastakin hienosti. Pituutta oli varmaan reilu 100m ja painui noin 30 min. Loppu Tikinkin kanssa vähän lässähti, kun sekään ei bongannut loppukippoa. Syömisen jälkeen palloleikit kuten pojallaankin :) Ilman muuta siis Tikkikin pääsee jatkossa jäljelle! Ihanaa kun ei tarvitse sillekään kykkiä niitä nameja sinne maahan...

Sitten lähdettiin koko lauman kanssa lenkille ja lenkin alkuun tein vielä bortsuille esineruututreenin. Tikille yksi esine taakse noin 50 metriin. Talloin sille siis vain kaistaleen. Lähti hyvin ja ensin pyöri vähän turhan edessä, mutta hienosti työskenteli syvemmälle ja nopea palautus heti esineen löydyttyä! Loistava aloitus vuodelle esineruudussa :) Teema teki ensimmäisen esineruututreeninsä. Yhdessä vietiin esine metsään ja hienosti poika sen löysi. Hiukan ihmetteli esine suussa, että mitä sille pitää tehdä. Kehuista ymmärsi juosta esineen kanssa mun luo :) Piti ottaa toinenkin, jotta näin oliko homma vaan tuuria... Nyt yritin saada esineen vähän paremmin jemmaan, mutta sekin löytyi heti kertaheitolla! Palautuksessa taas vähän ihmetteli. Seuraavaksi pitää laittaa kunnon matkan päähän ja jemmata vielä paremmin esinettä jotta joutuu oikeasti käyttämään nenäänsä.

PK on kyllä niiiin kivaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti