maanantai 9. tammikuuta 2012

:))))

Tärkeimmät ensin! Tikki kävi aamulla 6 vkon kontrollissa ja sai luvan aloittaa kuntoutuksen :)))) Tätä käyntiä jännitin enemmän kuin mitään muuta. Jopa niin paljon, että tuli ihan fyysisesti paha olo heti alkuun. Hirveä hiki ja huono olo, kun lääkäri aloitti kopeloimisen. Nyt on varattuna jo ensimmäinen aika vesikävelyyn tälle viikolla eli kuntoutus alkaa ihan toden teolla! Lisäksi pitää kotona jumppailla jalkaa sekä saadaan aloittaa remmikävelyt. Kaikki tämä tapahtuu rauhalliseen tahtiin ja pitkä tie on vielä edessä!

Mouho on saanut treenata aika paljon tottista viime päivät. Lauantaina puutuin painamiseen ja on siitä lähtien seurannut huomattavasti siistimmin. Jes! Toki se edelleen on lähellä, mutta mä pystyn kävelemään suht normaalisti ;) Luoksetulossa ei törmää, toki siinäkin tulee kiinni. Nouto on edennyt kivasti ja alkaa pikkuhiljaa näyttämään paremmalta. Jäävistä on seisomiseen tullut pientä epätarkkuutta, eli pitää palkata eri asioista. Hyppyä pitäisi varmaan treenata, koska saatiin koepaikka. Hih, kun on jännää ajatella Mouhon menevän ihan oikeisiin kisoihin :O

Surku lopetti viikonloppuna tokotaukonsa ja tekikin hyvässä vireessä hommia. Ruudussa tosin päätti (tehtyään ensin hienon ruudun!) lähteä juoksemaan mun luo liikkurin käskystä. Vielä toisti saman asian ja molemmilla kerroilla lähti ihan innoissaan ;)

Tänään on ollut kyllä tosi hyvä päivä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti