lauantai 25. huhtikuuta 2009

Hakua

Tänään pienellä porukalla hakutreenit lentokentän lähellä. Väsytti aikalailla työpäivän päätteeksi, mutta onneksi lähdin. Treenit olivat kyllä kaiken kaikkiaan niin onnistuneet kuin olla voi :) Ninalta saatiin hyviä vinkkejä, jotka hän oli saanut jutellessaan Päivi N:n kanssa. Eli Tikki pitäisi saada "irti" mun kädestä ja katsekontaktista lähetystilanteissa. Tähän yksinkertaisena ratkaisuna oli käden jättäminen kokonaan pois tilanteesta ja oikean suunnan näyttäminen rintamasuunnalla ja liikkeellä. Hiukan epäilin, että miten onnistuu mutta aivan turhaan :) Tikki teki pistot sinne mihin lähetin ja ei pahemmin epäröinyt. Pari kertaa oli jotain pientä, mutta sen ymmärtää kun kerralla vaihdettiin taas osia hommasta. Tikin lähetys tapahtuu nyt seuraavasti: otan Tiksin sivulle ja katson itse sinne mihin haluan koiran menevän. En kumartele koiraa kohti. Tässä kohtaa sanon tutun virittelysanan (katse edelleen horisontissa) ja sitten lähetän vanhalla tutulla käskyllä ja samaan aikaan hiukan nytkäytän polvea merkiksi Tikille. Voi olla, että tuosta polvenkin liikuttamisesta voisi päästä eroon. Treeni oli seuraavanlainen: Molemmin puolin aluksi kaksi tyhjää, sitten vasemmalle suora palkka. maalimies meni piilolle niin, että Tikki näki. Meillähän ei ole tarvetta nostatteluun, mutta halusin tukea nyt tätä uutta lähetystä ja vahvistusta Tikille siihen että maastoon kannattaa tuijottaa. Seuraavaksi tyhjä oikealle (tämän muistaakseni korjasin), sitten taas vasemmalle suora palkka valmiille. Sitten suora palkka valmiille oikealle, jonka jälkeen tyhjä vasemmalle (vähän ehkä lyhyt, mutta en korjannut) ja lopuksi vielä valmis suoralla palkalla oikealla puolella. Oikean puolen maalimiehet oli senkin puolesta tosi onnistuneet, koska Tikki sai hyvin hajun ja työskenteli eteenpäin. Eli sai vahvistusta eteenpäin työskentelylle myös vaikealla puolella. Kaikki meni siis ihan loistavasti :) Vielä en huokaise, mutta olen kyllä tosi toiveikas :) Tuntuu kyllä hassulta jos näin helpolla saadaan ongelmaa korjattua. Sanoinkin Ninalle ja Tiinalle, että seuraavaksi puree mua polveen kun käteen ei pääse käsiksi ;) Mutta täytyy sanoa, että Tikki vaikutti muutenkin erilaiselta. Jotenkin se varmaan vaan ottaa painetta niistä lähetyksistä joissa olen kumartuneena ja heilutan vielä kättä nokan edessä. Ja Tikkihän on aina keskittynyt mun käteen, ihan liikaa... Katsotaan mitä seuraava hakutreeni tuo tullessaan ;) Mun pitää ite vaan muistaa tuijotella sinne maastoon eikä ollenkaan koiraa. Jos mä en tuijota sitä niin sekään ei tuijota mua...

1 kommentti:

  1. Parhaat ideat on yksinkertaisia! Näin tuon samantyylisen lähetyksen myös Sari Kärnällä, itsekin mietin sen jälkeen sen käden merkitystä verrattuna omaan rintamasuuntaan... Anne

    VastaaPoista