keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Tokoa

Eilen Annen kanssa treenit.

Tikki jatkoi tokon testailuja ;) Alkuun seuraamista samaan tyyliin kuin edeltävänä päivänä. Tähän saatiin Annelta paljon hyviä vinkkejä. Niillä jatketaan eteenpäin. Tikki vastasi tosi hyvin ja paikka oli vähän taaempana. Tokon testailut jatkuivat ensin ruudun muodossa. Ekalla kertaa palkkasin merkiltä, jouduin tässä odottamaan että korjaa paremmin kun aluksi meni vähän puolihuolimattomasti. Uudestaan kokonaisena ja sain koiran pysäytettyä keskelle ruutua WAU! Palkkasin kun oli hetken seissyt ruudussa. Aika loistavaa työtä Tiksulta! Seuraavaksi kokeilut jatkuivat ohjatun myötä. Tämä ensin liikkeenomaisesti ja käskytettynä. Merkille hyvin ja lähti loistavasti hakemaan oikeaa kapulaa, ainoastaan paluun teki kaarrellen ja palautuksessa yritti väkisin tunkea sivulle ;) Otettiin vielä vasen puoli. Merkille menossa nyt vähän possuilua, kaatoi merkin josta annoin suullisen palautteen. Taas merkiltä lähtö loistava, mutta se palautus ;) Ja luovutuksessa edelleen yritti tunkea sivulle kapulan kanssa. Eli treenattavia asioita on palautus ja luovutus, jos tässä enemmän aletaan tokoa hinkkaamaan. Testattiin meidän pk-puolen liikkeestä seisominen seuraavaksi kun Anne sen tilannetta kysyi. Otin heti ihan liikkeenomaisesti (tosin en juoksusta) ja pysähtyi tosi hyvin. Eli aika paljon ollaan sitä saatu projektin avulla paremmaksi. Loppuun vielä kaukot, kun kerran tokoiltiin ;) Alkuun kauempaa vain eka nousu niin istumaan kuin seisomaan, ei ongelmaa. Loppuun vähän kaukoleikkiä läheltä. Tiksulla oli hauskaa varsinkin kun oli synttärilahja (ennakko) mukana geimeissä :)

Surku aloitti luoksetulolla, koska oli taas vähän irti itsestään ;) Ensin muutama toisto lyhyeltä matkalta. Hankaluuksia aiheutti jättö. Sitten kun sain Surkun hyvin sivulle niin odota-käskystä lakosi maahan :P Mutta näistä kun päästiin niin saatiin monta hyvää toistoa. Loppuun otettiin yksi pidemmältä matkalta. Tässä lopussa vähän mietti, että tuleeko sivulle vai saako palkan suoraan, tuli kuitenkin hyvin sivulle ja siitä riemuisat palkkaukset :) Seuraavaksi vuorossa merkki, jonne Surku pari kertaa karkasi ennakkoon kesken luoksetulotreenin... Tähän saatiin hyvin Annelta vinkkejä ja hommaa saatiin eteenpäin. Sitten otettiin seuraamista, kun koirakin hyvin keskittyneenä. Tosi hyviä pätkiä! Ja loppujen lopuksi aika pitkiäkin ilman joka välissä palkkaamista. Itselle nyt huomiona, että palkka (oli se lelu tai nami) ei saa olla kädessä. Nyt alkaa häiriintymään siitä, eli taskuun. Tosin itsellekin on helpompaa kun ei kädessä ole mitään. Pitänee ottaa videokameraa treeneihin mukaan, että itsekin näkee miltä homma näyttää. Seuraavaksi vuorossa liikkeestä seiso ja maahan. Kumpaankin saatiin hyviä huomioita Annelta ja jatko taas vähän selkeämpi :). Loppuun paikallaanmakuu yksin. Anne katsoi kellosta aikaa, miten pitkään herra makasi. Hiukan välissä pää pyöri kun ympäriltä kuului ääniä, mutta makasi hyvin paikallaan. Päätin palkata kun Surku oli jo pidempään pitänyt katseen minussa. Aikaa tuli hiukan vajaa minuutti. Eli nyt pitää vaan systemaattisesti alkaa pidentämään aikaa! Tälläkin kertaa olisi maannut pidempään.

Surkun kanssa on vielä töitä tehtävä, mutta onneksi on selkeä maali näkyvissä ;)

Loistavat treenit! Kiitos Anne!

1 kommentti:

  1. Oli kyllä hyvät treenit, kuten yleensäkin! Kiitos itsellesi =) Anne

    VastaaPoista