Starttasimme perjantaina ennen puolta päivää kohti Vaasaa ja agilitykisoja. Perjantaina oli kaksi rataa; tulokset 10 ja 5, jolla olimmekin 3. sijalla. Lauantaina kolme kisaa, josta tulokset 0 (3. sija), 5 ja 10. Sunnuntaina vielä kaksi kisaa joista tulokset 5 ja hyl. Kompastuskiveksi muodostui tällä kertaa muuri ja sen palikat. Muuten tykkäsin meidän radoista tosi paljon. Virheet olivat ihan mun aiheuttamia. Eka rata oli kaikista huonoin, sen jälkeen osasin pitää turpani suht hyvin kiinni ja keskityinkin siihen ohjaamiseen. Ilman ylimääräistä äänen käyttöä homma sujuikin paljon paremmin. Voisi hyvin ajatella, että tehtiin vain yksi nolla. Mutta jotenkin en itse näe asiaa niin. Moni rata oli kuitenkin niin pienestä kiinni, ettei osaa harmittaa. Lisäksi auttaa huomattavasti, kun kisapaikalla oli ihan loistavaa seuraa:) Meni siis aika rattoisasti ja ei edes huomannut ajankulua. Sää Vaasassa oli aurinkoinen ja sen näkee nyt meikäläisen naamataulusta hyvin ;) Seuraavista kisoista ei ole tällä hetkellä täyttä varmuutta, mutta eiköhän me vielä tämän vuoden puolella kisailla ;)
Hienon viikonlopun kruunasi Koiranetistä löytynyt tieto. Surkun viralliset kuvaustulokset oli päivitetty kaiken kansan näkyville. Ja ei kyllä ollut hävettävää niissä :) Polvethan oli tiedossa jo kuvauspäivänä, 0/0. Lonkat oli lausuttu A/A ja kyynärät 0/0. Hieno A-luokkainen piski siis :) Vaikkakaan ei ole käytöstavoista hajuakaan...
Onnittelut hyvistä radoista ja Spuggen terveystuloksista :))
VastaaPoistaOnnittelut A-luokan koirasta, hieno juttu :) Onnittelut myös agiratojen hyvistä tuloksista!
VastaaPoistaOnnittelut kaikesta! Varsin hienoa omistaa A-luokkainen täysi nolla ;) Pikku-taunolle terkkuja!
VastaaPoista