Hakutreenit Nousiaisissa. Tikill taas suht pitkä treeni. Neljä maalimiestä ja monta tyhjää. Kahdelta maalimeheltä oli ilmaisu ja lopuilta kahdelta sura palkka. Oikean puolen tyhjät työskenteli vanhan kaavan mukaan taaksepäin yhtä lukuunottamatta. Tähän täytyy nyt varmaan ihan oikeasti koittaa taas puuttua. Lähetykset meni kaikki hyvin, ei purrut tms ;) Lopussa jouduin kahteen pistoon tekemään korjauksia; ensin vastatuulen puolelle (tyhjä) ja sitten ei meinannut irrota viimeiselle pistolle. Kuitenkin siis ihan ok treenit :)
Hakujen jälkeen esineruutu. Kolme vierasta esinettä, kaksi takakulmiin ja yksi eteen keskelle. Kaikkien päällä namit. Alkuun Tikki juoksenteli vähän ja aloitti kunnolla työskentelemään vasta ekan löydetyn esineen (oik. takakulma) jälkeen. Sitten nosti lähiesineen. Viimeiselle jouduin aika monta kertaa lähettämään ja Tikkikin alkoi turhautua. Tästä johtuen kävi käteen kiinni, josta sai "lievät" puhuttelut. Tämän jälkeen irtosikin taas ja (onneksi) suoraan esineelle ja hieno nosto. Aika tuuri kävi, kun puhuttelun jälkeen osui suoraan esineelle ja samalla sain hyvin nollattua "kaltoin kohtelun" ;) Ja ehkä koirakin oppi jotain ;) Ja hyvä, että tämä tapahtui tässä vaiheessa niin ehtii vielä ottaa helpompia treenejä alle. Ja onneksi oli nuo namit apuna tälläkin kertaa. Mietin meinaan aluksi pitkään mille kaikille esineille laitetaan namit. Päädyin onneksi laittamaan kaikille.
Kiitos kaikille asianosaisille mukavista treeneistä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti