lauantai 30. toukokuuta 2009

Viime aikojen treenit

Ollaan treenattu ihan kivasti viime aikoina :) Surku on keskittynyt loogisesti tokopuoleen ja Tiksu on saanut tehdä vähän enemmän kaikkea. Tällä viikolla ollaan Surkun kanssa treenattu tokoa kolmeen otteeseen, joista viimeisin oli ihan loistava Jessican tokokurssi. Siitä tarkemmin alempana. Annan kanssa treffattiin tiistaina Paimiossa ja Surku otti elämänsä ensimmäiset palkattomat treenit ;) Eli otettiin molemmat jäävät sekä luoksetulo ilman välipalkkauksia. No Surkun ilme ei missää vaiheessa muuttunut mitenkään... Eli eipä tarvitse tässä vaiheessa enempää asiasta stressata ;) Keskiviikkona Annen kanssa Haunisissa ja sain taas paljon mietittävää. Pitää saada selkeäksi itelle miltä haluan asioiden näyttävän. Ja tänään oli siis Jessican kurssi. Olin ensin ajatellut, että käydään hiukan seuraamista läpi ja sitten lisäksi noutoa sekä ruutua ja merkkiä. No nämä kaikki ehdittiin käydä läpi ensimmäisessä setissä ja jouduin sitten kehittelemään lisää. Toisessa setissä käytiin läpi kaukokäskyjä, luoksetulon stoppeja ja alempien luokkien loppuja liikkeitä (jäävät sekä luoksetulo plus hyppy). Eli ihan hirmuisesti ehdittiin tehdä, tosi hienoa. Ja ihan kaikkeen saatiin tosi hyvin välineitä omaan treenaamiseen. Ensin se seuraaminen. Meillähän on ns ongelmana ollut irtoaminen sivuttaissuunnassa vähänkin pidemmillä pätkillä sekä irtoaminen käännöksissä. Sivuttaissuunnan irtoamisiin saatiin neuvo tehdä ihan muutaman askeleen seuraamisia joiden jälkeen aina liike seis. Eli ei anneta nyt koiruudelle mahdollisuutta irrota. Käännöksien irtoamisiin saatiin vinkki auttaa hauvaa sanomalla juuri ennen käännöstä uusi seuraa-käsky. Eli herätetään huomio ja sitten käännytään. Ainakin tänään nämä kumpikin toimivat tosi hyvin. Noudossa meidän ongelmana on mun lähellä tapahtuva kapulan pyörittely. Ja nyt jatketaan hommaa niin, että huomautetaan pyörittämisestä ja jos tiputtaa niin sitten vain tyynesti laitetaan kapula suuhun takaisin. Lisäksi alan liikkumaan Surkun kanssa ja jos pyörittää niin huomautetaan. Tähän yhdistetään se, että liikkumisen jälkeen voin myös pysähtyä ja edelleen huomautetaan ja autetaan samalla. Lisäksi täytyy ottaa käyttöön irroitussana, jotta tietää milloin irroittaa. Eli ettei saa irroittaa esim mun kumarteluista vaan vasta siitä sanasta. Täytyy muistaa edetä pikkuhiljaa tässä, sopivin askelin ;) Ruutua otettiin niin, että Jessica piti surkua pannasta kiinni ja menin ruutuun kutsumaan. Kun tuli ruutuun niin seis-käsky ja samantien leikit lelun kanssa. Sitten niin, että lelu jätettiin ruutuun ja menin lähettämään ja tässäkin juoksin perään leikkimään lelun kanssa. Lisäksi kokeiltiin Tyhjään ruutuun lähettämistä, mutta ei vielä oikein mennyt perille asti, mutta ihmekö tuo. Itselle huomio, että koiraa ei saa pysäyttää seis-käskyllä jos se on väärässä paikassa. Aluksi toki palkitaan ruutuun menosta lelua heittämällä, mutta ilman sitä pysäytyssanaa. Jatketaan nyt ruutuun lähetyksiä lelulle ja myös kutsumisia jonkin aikaa. Ja jossain vaiheessa kokeillaan taas tyhjään lähetyksiä. Merkillä täytyy edelleen itse hiukan katsella, että mikä on se paras tapa. Ja itse täytyy muistaa, että pitää myös kertoa koiralle siitä väärästä tavasta. Eli Surkun kohdalla takaisinpäin tulemisesta. Eli pieni huomautus ja auttaminen oikein. Kaukokäskyissä saatin nyt hyvät neuvot miten alkaa opettamaan teknisesti. Tarkoitus olisi pyrkiä siihen, että takajalat pysyy paikaallaan. Käytiin kaikki asennon vaihdot läpi ja miten olisi tarkoitus saada koira tekemään, hyvä juttu! Luoksetulon stoppeihin sain neuvot, miten tehdä erillään luoksetulosta, koska nyt en loogisestikaan halua sotkea tätä vielä itse luoksetuloon. Otettiin myös luoksetulo käskytettynä ja ensin Surku päätti ennakoida ;) Eli siihen kerran palkkaus ja itse luoksetulo. Perusasento jäi vähän vajaaksi ja otettiin vielä kerran. Pitää ottaa luoksetulon loppuosaa erikseen! Liikkeestä maahanmenossa Surku meni vinoon, muuten hyvin. Eli nyt hiotaan maahanmenoa suoraksi. Pitää kuitenkin muistaa nyt ennen koetta palkata myös ne vähän vinot, ettei saada koiraa epävarmaksi turhaan. Ja ei paljoa tarvitse tehdä, että Surku menee suoraan :) Liikkeestä seisominen aika moitteeton :) Estehyppy ensin suht läheltä ja loppuun asti, tosi hieno! Pieni hipaisu esteeseen ainoastaan mennessä. Sitten otettiin myös kauempaa esteestä, että tämäkin osataan, jos kokeessa tuomari määrää tehtävän etäämmältä :) Ensimmäisellä ysitykseelä ei mennyt heti yli esteen vaan mietti ja mietti esteen edessä. Olin itse hiljaa ja loppujen lopuksi ylitti esteen josta kovat kehut ja palkat. Uusintana meni hienosti sukkana yli esteen :) Sitten vielä paikallaanolot ja Surku otti elämänsä ensimmäisen paikallaanistumisen :) Jättö oli vähän huono, oli taas liimautunut jalkaan kiinni ja kun ei loogisesti tiennyt mikä homma on kyseessä. Hyvin kuitenin istui hievahtamatta koko lyhyen ajan :) Paikallaanmakuu yllättävänkin hyvä, tosin meni vinoon makaamaan ja ei noussut ekalla käskyllä. Jessica käskytti EVL:n mukaisesti ja me olimme Surkun kanssa viimeisiä kolmesta ja ei reagoinut muiden sanomisiin mitenkään. Ja koko paikkamakuuajan makasi samassa asennossa, vaihtamatta lonkkaa. JES! Lisäksi Jessica teki EVL:n häiriöt, tosin Surkusta vähän enemmän kiertäen. Näihinkään ei reagoinut pahemmin mitenkään, hienoa!! Kaikin puolin hieno pikkumies!! Olen Surkuun ihan tosi tosi tosi tyytyväinen. Hienosti jaksoi helteessä tokotella ja taisi taas vähän aiheuttaa hymyä ihmisten naamoille :) Kiitokset Jessicalle monista hyvistä neuvoista. Nämä täytyy nyt vaan muistaa jatkossa ja tehdä niin kuin on neuvottu :)
Sitten Tiksun treenailuja :) Tiistaina hiukan voittajan tottista läpi, ei pahemmin ongelmaa. Keskiviikkona otettiin kisanomainen suoritus Haunisissa. Parit huomiot Annelta, mutta pääasiallisesti tosi hyvä. Ja mikä parasta niin Tiksu törmäsi jälkimmäisessä luoksetulossa mun jalkoihin ;) Tottistelujen jälkeen otettiin esineruutu. Tikillä kaksi esinettä; lähellä ja takarajalla. Ei tämäkään esineruutu nyt ihan huippu ollut. Alkuun taas juoksentelua ja kesti tovin ennen kuin nosti ekan esineen takaa. Etuesine nousikin jo vähän helpommin takaesineen löydyttyä ;) No jos kokeessa nousee edes yksi esine niin hyvä on ;) Torstaina Tikki pääsi kiitelemään agitreeneihin ja ei hirveästi huonoa sanottavaa. Tälläkin kertaa opittiin taas uutta. Jessican kurssin päätteeksi otin Tikin kanssa pikaiset tottistelut, ettei toisen tarvinnut ihan vain katsella ;)
Huh huh. Mitenköhän sitä muistaa kaiken tällä viikolla opitun... Huomenna aamulla on pienet hakutreenit vielä ja sitten koirille koittaakin noin viiden päivän loma, kun me ihmiset suuntaamme omalle lomallemme :) Eli hyvin pitkälti näillä treeneillä startaan Tiksun kanssa viikon päästä kokeeseen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti