Luvassa oli kaksi rataa, agi- ja hyppyrata. Agiradalla onnistuttiin saamaan 3 kieltoa alkupuolella rataa. Eka kielto oli mun moka, mutta loput kaksi tuli kun Surku aloitti pujottelun väärin kaksi kertaa. Tuota en tajunnut ollenkaan mistä johtui. Toisen kerran jo huomautin niin aloitti seuraavan kerran oikein. Kontaktit meni mielestäni hyvin, etenkin Aahan olen ihan tosi tyytyväinen. Puomi jäi ensin vähän vajaaksi, mutta johtui varmasti osittain heiluvasta puomista. Este siis huojui puolelta toiselle vähän kun koira sinne laukkasi ja Surku varoi sitä vähän ja vauhti stoppasi hetkeksi. Sama ongelma oli monella muullakin.
Hyppyrata menikin jo paremmin tuloksellisesti. Ohjaaja oli hukassa pari kertaa, joten suorituksena kuitenkin aika huono. Kerran jopa unohdin hetkeksi mihin mennä. No onneksi koira oli tuolloin putkessa niin sain koota pääni ;) Kukaan muu ei onnistunut suorittamaan rataa tuloksellisesti meitä paremmin, joten plokattiin sitten se ykköspalli. Saatiin myös tietenkin hyppyserti :) Mukavaa, nyt on yksi serti molempia laatuja taskussa ja ensi vuonna saakin sitten juhlia ;) Ja tietty nyt on se nollavoitto karsintoja varten hankittuna. Hieno supermies!!!
Lammastelu-kirjoitukseen lisätty kuvasatoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti