lauantai 18. syyskuuta 2010

Lammastelua

Tänään käytiin katsomassa Surkun kanssa lampaita. Sirpa oli järjestänyt shelteille paimennuspäivän ja me siis osallistuttiin Surkun kanssa. Surku on viime vuonna nähnyt pikaiseen lampaita ja tiesin pojan päässä jotain liikkuvan. Ensin oltiin pyöröhäkissä ja pyrkimyksenä pitämään lampaat koiran ja itsensä välissä. Pääasiallisesti vain suunnan vaihtoa ja pyörimistä. Surkun piti kovaan ääneen yrittää kertoa lampaille olevansa suuri ja vaarallinen shetlanninpaimen :) Mutta kyllä siellä jotain pojan päässä liikkui. Hienosti "kuunteli" sauvaa ja vaihtoi tarpeen mukaan suuntaa. Lampaisiin ei Surku koske. Toisella kierroksella otettiinkin sitten kuljetusta pitkässä liinassa. Edelleen ääntä piti käyttää, mutta hienosti keskittyi kun sitä vaadittiin. Surku selkeästi pyrki hakeutumaan lampaiden taakse ja kiersi melkein oikeaoppisesti. Saatiin muutama pätkä ihan ok:n oloista kuljetusta ja hyvin Surku aina kiersi lampaat kun itse käännyin. Kait Surkusta jonkinlainen "paimen" kehkeytyisi jos olis mahdollisuus käydä useammin. Täytyy kuitenkin sanoa, että ei sheltti kuitenkaan paimenna sanan varsinaisessa merkityksessä :) Mutta kiva iltapäivä oli kuitenkin. Kiitos Sirpalle järjestelyistä :) Alla muutama kuva pyöröhäkistä, kuvat Sirpa Saaren käsialaa.



Ennen lammastelua poikettiin hallille. Tiuhtilla on nyt parina kertana ollut keskittyminen vähän heikompaa, voisiko olla juoksu tulossa? Ei siis otettu kovinkaan paljon asioita, kun ei kerran keskittynyt kunnolla. Surku teki kontakteja, jotka alkaa jo näyttämään ihan kivoilta. Jopa aa on nopeutunut :) Lisäksi harjoiteltiin hypyillä sitä riman katsomista. Huomenna onkin kiva päästä taas pitkästä aikaa starttaamaan virallisiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti