tiistai 14. syyskuuta 2010

Vallan agilitya

Ollaan siis keskitytty edelleen agilityyn. Viime viikolla käytiin epiksissä ja treeneissä olen keskittynyt lähinnä kontakteihin (a). Hiukan olen saanut aan kontaktia nyt nopeammaksi, mutta töitä pitää vielä tehdä. Epiksissä huomasi, että olen treenannut lähinnä aata koska puomilla jäi ensin etujalat esteelle. Uudella käskyllä toi tassut alas. Aalla tuli ihan suht hyvin alas asti. Keinulla posotti yli. Eeva meni saman radan Surkun kanssa pm-kisoja ajatellen. Ja ihan hyvän näköistä menoa se oli.

Tiuhti on tehnyt edelleen lähinnä keppejä ja puomia. Kumpikin sujuu edelleen. Puomille olen nyt ottanut yhden/kahden esteen kautta. Sama pitäisi tehdä nyt keppien kanssa, ettei opi menemään niitä vain yksittäisenä. Kerran kokeilin osaako mennä suorat kepit ja hyvin meni. Pidän nyt kuitenkin jonkin aikaa keppejä vähän auki niin saan vähän lisää itseluottamusta ja vauhtia. Koska kiirehän ei todellakaan ole. Tyypillä tuli ikää viikonloppuna vasta se 9 kk.

Eilen käytiin Surkun kanssa Elinan yksärillä. ja oli kyllä hyödyllinen tunti :) (nämä muistiinpanot lähinnä itselle muistiin, eli termit voi olla mitä sattuu mutta itse kuitenkin tiedän mistä puhun :D)Hirveästi ei tullut se meidän ongelma esille, mutta syy löytyi kuitenkin. Eli kun ohjaan oikein niin koirakin menee ja irtoaa hyvin. Saisin ohjata Surkua paljon rohkeammin. Päällejuoksuissa pitää muistaa varpaat menosuuntaan ja rintamasuunta pitää kääntää vahvasti koiraa kohti (lelun heitto laskeutumiskohtaan vastaisella kädellä). Niistossa selkeästi niistävä käsi esteen toiselle puolelle. Valsseihin rohkeasti ja nopeammin valmiiksi. Käsi näyttämään heti mihin mennään. Pujottelussa päällejuoksu sujui hyvin, mutta sitä voisi edelleen treenata erikseen (oma mielipide) ja lelun heitto pujottelun päähän. Lisäksi opetettava koiralle pujottelun itsenäinen aloitus/suoritus. Muistettava mihin laser näyttää, sinne se koira menee. Katse koirassa!! Vaikka olisi menossa seuraavaa estettä kohti niin katse muistettava pitää koirassa. Takaakierroissa suunta mihin koiraa lähettää (hieman viistoon ulospäin) ja nopeasti alta pois valssiin. Valssit yleensäkin nopeammin valmiiksi, valmis vasta kun ohjaus seuraavalle esteelle. Takaaleikkauksissa rohkeammin päälle, muistettava vain pitää ohjaus esteelle (koiran puoleinen käsi ja rintamasuunta). Surku kattoo siivekkeitä, eikä rimaa eli siitä opetettava pois usealla peräkkäisellä siivekkeellä ja yhdellä rimalla. Ylimääräiset täällä ja tässä huudot pois. Mahdollisimman vähän käskyjä. Jos esteen suorittamisen jälkeen joutuu huutamaan täällä, on myöhässä. Mulla niitä tuli ihan turhaan. Vekkauksessa muistettava rintamasuunta (vs takaakierto). Eli vekkauksessa rintama menosuuntaan (koiralle pyllistys) ja näistä paljon Surkulla palkkauksia. Surku lähtee samantien takaakiertoon jos vekkauksessa rintamasuunta väärin. Tiputetuista rimoista loppuu hauska, koira nätisti maahan jonka jälkeen rima paikoilleen ja hyppy uudestaan. Ja muistettava palkita puhtaasta hypystä. Surku hyppää pääsääntöisesti hyvin, mutta kiireen sattuessa tulee huolimattomaksi. Opetettava tarkemmaksi.

Olikohan tässä kaikki :) Molemmat oltiin aika poikki ja hiki valui. Mutta oli kyllä todella hyödyllinen tunti!! Nämä kun vielä muistaisi jatkossa :) Innolla odotetaan seuraavaa kertaa ja kovasti tuli hinku taas treenaamaan ja treenaamaan :) Ja voi vitsit miten paljon tykkäänkään tuosta koirasta!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti