Koirat ovat pääsääntöisesti huilanneet tämän loppuvuoden. Itsellä oli pitkä työputki, joten aikaa ja energiaa ei hirveästi ollut tuhlattavaksi.. Pari kertaa olen kuitenkin ehtinyt tokoilemaan. Surkun kanssa painotus on ollut ruudussa, ohjatussa ja uudessa idarissa. Ruudussa huomasi treenitauon vaikutuksen. Ei meinannut ruutu löytyä tai sitten sinne yritettiin mennä suorinta reittiä. Viimeksi otettiin tyhjään ruutuun lähetyksiä ja hyvin sinne aina pääsi. Ohjatussa olen pitänyt vain yhtä kapulaa ja hyvin toimii näin. Seuraavaksi varmaan se toinen kapula mukaan.. Idarissa tuottaa seisominen ongelmia jos se on eka asento...
Teema on touhunnut omia juttujaan. Tulee aitojen yli edelleen. Ostettiin keittiön oviaukkoon portti, mutta tulee sieltäkin yli. Alkaa olla keinot vähissä tuon asian suhteen... Pihalla kuuntelee jo aika hyvin. Pari kertaa olen jättänyt takapihalle yksin kun ei ole kuunnellut. Hetkessä on ollut ovella odottelemassa, mutta on saanut myös odotella ;) Täytyy kyllä sanoa, että tykkään Teemasta todella paljon! Vaikka nuo muutamat asiat tuottaakin vähän hankaluuksia tällä hetkellä niin jotenkin koen ne vain hyvänä asiana tulevaisuutta ajatellen. Odotan kovin, että tulee kevät niin päästään kunnolla yhdessä hommiin :) Teema pääsi viikolla käymään ekaa kertaa Turun keskustassa, Hansassa ja torilla. Hiukan sitä jännitti ihmisvilinä ja hälinä. Leikki ihan ok:sti, vaikkakin korvat taaksepäin. Varsinaisesti ei pelännyt mitään vaan selkeästi jännitti. Lisäksi piipahdettiin Bauhausissa, joka nyt on jo tuttu paikka ;) Liukuovet ei missään enää ihmetytä vaan niistä mennään sujuvasti. Pitää seuraavaksi ottaa mukaan kunnon namit, kun viimeksi oli mukana sellaisia jotka ei niin hirveästi kiinnostanut. Hälinä ja ympärillä tapahtuvat asiat meni edelle.
Tiuhti on aloittanut projektin 'Kohti alokasluokkaa'! Katsotaan miten monen vuoden projekti siitä tulee ;)
Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogin lukijoille!! Erityisesti tietenkin terkut Tikin pennuille ympäri Suomen maan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti