maanantai 6. joulukuuta 2010

Tokoilemassa

Annan kanssa treffattiin hallilla.

Teemalla oli siis vuorossa ihkaekat ns viralliset treenit :) Tähän mennessä ollaan tehty hyvin vähän asioita kotosalla. Aluksi leikittiin kahdella pallolla ja sen jälkeen kahdella narulelulla. Palauttaa tosi nätisti niin pallot kuin narulelutkin :) Leikkimisten perään otettiin Teeman elämän ekat luoksetulot. Ensimmäisellä toistolla vähän ihmetteli, että mikä tää onkaan. Mutta toisella kertaa oli jo homma selvä ja vauhti ihan eri. Vähän teki banaania omaan vasempaan, mutta katsotaan oliko vaan alun "ongelmaa". Luoksetulojen jälkeen otettiin Surkun ohjatun kapulalla vauhtinouto x 2. Taas ekalla vähän ihmetteli, mutta toinen oli jo ihan super! Sitten namiteltiin sivulletuloja ja eteentulemisia. Hienosti suoriutui pikkumies ekoista treeneistään :)

Surku aloitti muutaman askeleen seuraamisilla, jossa ajatuksena saada edistämistä pois. Sitten ruutua, jonka miekkonen oli jollain tapaa ehtinyt unohtaa tauon aikana. Ensin yritti varastaa ruutuun eikä mennä merkille ollenkaan. Sitten ei enää löytänyt ruutua. Toisella kertaa jo meni tosi hienosti! Ruudussa alusta. Sitten uutta idaria jossa asentojärjestys m-s-i. Seisomisessa kääntyi kun olin menossa taakse ja seuraamaan lähti korjauksien jälkeen vähän diipaillen. Asennoista palkkasin namilla ja loppupalkka lelulla suoraan istumisesta. Tähän tarvitaan vaan paljon varmuutta, mutta periaatteessa ihan kuosissa. Ohjatussa otettiin kaksi toistoa vasemmalta. Ekalla oli taas vähän hukassa, mutta toka jo hyvä. Viereisellä kentällä tehtiin (äänekästä) agilitya ja Surku otti siitä vähän painetta. Mutta hienosti teki kaiken kuitenkin. Näitä häiriöitä pitää vain treenata lisää :)

Tiuhti sai tehdä omaa agilityn vauhtitreeniään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti