Surkun kanssa kisattiin eilen ATT:lla. Surku tuntui olevan vireessä, mutta sille oli sattunut matkaan tosi huono ohjaaja tällä kertaa :( Tuloksina oli 3 x hyl. Joka radalla hylly tuli jostain ihan mun alkeellisesta virheestä. Vikalla radalla hylkäännyttiin heti alussa, eikä enää huvittanut jatkaa rataa loppuun. Oma fiilis hävisi siihen ihan samantien ja olisi ollut epäreilua koiralle jatkaa rataa huonolla fiiliksellä.
Perjantaina kävin hallilla treenaamassa, kun pakkanen hellitti inhimillisiin lukemiin. Treenaamaan pääsi Teema, Tiuhti ja Surku. Teema teki tällä kertaa pääsääntöisesti aksaa eli vartalonhallintaa putkilla ja siivekkeillä. Tiuhti teki tosi kivalla asenteella hommia :) Pikkuhiljaa pikkuneitikin muuttuu :)
Teemalla tuli torstaina täyteen 5 kk. Perjantaina käytiin ottamassa virallinen vaakalukema ja vaa'an viisari heilahti lukemaan 13,1 kg. Korkeudeltaan miekkonen alkaa olla aikalailla äitinsä mitoissa. Teema on edelleen aika vallaton pikkupoika ja saa sitä ollakin! Käytöstapoja ei hirveästi ole ja innolla haluaisi tutustua kaikkeen/kaikkiin. Hiukan lauantain kisoissa ensin jännitti kova meteli, mutta se meni pian ohi. Tänään oltiin privaattilenkillä suuressa Paimio cityssa ;) Ohitukset ym onnistuu hienosti. Lumikasojen päälle on ihan pakko koko ajan pomppia :) Tällä keikalla Teema tajusi pikkulintujen olemassaolon ;) Ja loppumatkasta yritti lähteä parin auton perään, joista saikin kunnon tukkapöllyt. Tämän jälkeen autoja pitikin vähän väistää. Mitään kyttäämistä ei ollut ennen eikä jälkeen. Aika vallatonta menoa siis pikkumiehellä :) Tajusin tänään, että Teema alkaa jo muistuttamaan vähitellen ihan aikuista koiraa ulkonäöllään. Ei ole enää ihan vauvan näköinen. Hirveän tasapainoisesti Teema on ainakin tähän mennessä kasvanut ja toivotaan, että jatkuu samaa rataa. Jalat on aika pitkät, mutta ei se ihan järkyttävän koipeliinilta ainakaan mun silmään näytä. Pitäisi yrittää saada Teemastakin taas uusia kuvia taas pitkästä aikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti