tiistai 8. helmikuuta 2011

Ollaan me treenattu tässä välissä ja ihan ahkerastikin! Muutaman kerran ollaan käyty tokottelemassa lämpimässä mattopohjaisessa hallissa, joka on ollut hyvä juttu. Siellä on saanut otettua kunnolla metallinoutoakin. Ja se onkin Surkun kanssa ihan retuperällä. Huomaa, että jäänyt syystä vähemmälle huomiolle. Sitä ollaan otettu ihan kotonakin lyhyeltä matkalta ja sitten hallissa otettu hypyn kera. Ja vaikeaa on! Ruutu on Surkulla parantunut aika paljon. Toki edelleen kaukana täydellisestä, mutta lähes aina poika tiensä sinne löytää :) Seuraavaksi pitäisi varmaan vahvistaa myös merkkiä, koska vauhti sinne on vähän hitaanlainen. Seuraamista ollaan aika vähän otettu omana liikkeenään ja senkin näkee. Lähinnä ollaan keskitytty uuteen idariin jossa edelleen seisominen on epävarma. Ohjattua ollaan otettu aika vähän ja vielä on ollut vain se haettava kapula. Täytyy ottaa tämä liike taas paremmin treeniohjelmaan! Luoksetulo ollaan otettu muutaman kerran, mutta se on pysynyt yllättävänkin hyvin kasassa.. Tunnaria ei olla periaatteessa treenattu ollenkaan ja kaukojakin varmaan vain kerran. Surku on päässyt myös ahkerasti treenaamaan agilitya. Ollaan paljon keskitytty kontakteihin ja ne on aika hienot :) Tämän vuoden osalta päästään myös kisat korkkaamaan hyvin pian, jee!!

Teema tekee omaa settiään ja paino olisi pyrkimys pitää leikkimisessä. Luoksetulot tulee lujaa ja osaa tähdätä jalkojen väliin. Noudoissa on vähän kapulan otto rumentunut, joten ollaan treenattu sisällä kapulan nostoa ja normitreeneissäkin otettu vähän lähempää. Tuolloin ottaa kyllä nätisti! Sivulletulot on aika hienot (tarvitsee vielä kuitenkin apuja)! Tosin ei osaa vielä yhdistää käskysanaa tähän. Ollaan otettu seuraamista imutuksella ja tässä on hyvällä paikalla kunhan muistan pitää käden sivusaumassa. Teema käyttää hyvin takaosaansa joten mukana ohjelmassa on käännökset vasemmalle. Kaukoja pitäisi jumpata enempi, mutta ei koskaan meinaa muistaa :D Parissa treenissä mulla oli käytössä narupallot, mutta ne ei oikein toiminut. Narupallot toi esiin silmän käytön, jota Teemalla on jonkin verran. Toisessa treenissä teki luoksetulot "hienona" banaanina. Lisäksi narupalloista poika jää "tilaan" eli ei huomioi nameja jne. Tästä johtuen ei siis treenata narupallojen kanssa. Täytyy niitä kuitenkin sille aina silloin tällöin heitellä, jos saisi kuitenkin rentoutumaan niidenkin kanssa. Tätä silmäähän näkyy myös noudoissa, mutta siinä se ei ole haitaksi vielä ollut. Silmästä johtuen menee kapuloille rauhallisemmalla tyylillä. Teema on myös pikkuhiljaa aloittamassa "agilityn" saloihin perehtymisen siskon jalanjäljissä. Joka tarkoittaa putkia ja siivekkeiden kiertoa. Teemallehan ei ole suunnitteilla mitään agitykin elämää, mutta haluan sen oppivan kunnollisen kropan hallinnan ja tämä tarjoaa sitä hyvin. Teema on agilitysta hassusti hyvin vakavana :) Muuten Temppula on edelleen iloinen hulivili! Poika kasvaa kovin ja tarkasta ruokavaliosta huolimatta kiloja kertyy ahkeraan. Saas nähdä millainen korsto siitä kasvaakaan :D

Tiuhti on tehnyt vähän tokoa ja vähän agilitya. Kaiken kaikkiaan typykkä alkaa pikkuhiljaa avautumaan :) Agilityssa on vauhti vähän kasvanut ja Tiuhti menee ihan reippaasti. Tokossakin ollaan edistytty vähän ja sen asenne on muuttunut paljon parempaan suuntaan! Ehkä me joskus kisataan jossain lajissa ;)

Tikki ei olekaan tehnyt sitten paljon mitään..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti