Tanjan kanssa treffit Paimion puskissa. Ensin jäljet painumaan ja sitten esineruutuun. Päätin kokeilla Teeman kanssa niin, että apuohjaaja vie esineet yksitellen Teeman nähden ja vielä hihkuu pusikosta ennen jättöä. Teema ei ihan ollut kartalla ja treeni ei mennyt oppikirjan mukaan. Vähän hämääntyi, mutta esineet lopulta nousi. Otettiin vielä kolmas niin, että Tanja jäi seisomaan ruutuun esineen jäädessä meidän väliin. No tässä Teema ei oikein meinannut irrota ollenkaan, kun ruudussa seisoi joku tyyppi. Sain lopulta irtoamaan tarpeeksi ja esine löytyi. Ei tästä varmaan ollut kauheasti haittaa, mutta tuskin hyötyäkään ;) Jotenkin kun saisi Teemalle suorat pistot esineisiin...
Tanja oli tallonut jäljen meille. Jana oli pisin mitä tähän mennessä ikinä, hyvin eteni kuitenkin. Jäljen nosto tuotti tosi paljon ongelmia. Pyöri kuitenkin jäljellä, mutta ei vaan saanut siitä kunnolla kiinni. Annoin rauhassa pyöriä ja lopulta nosti kuitenkin. Tosi paljon joutui työstämään ja tarkistamaan jälkeä ihan koko ajan. Löysin ja ilmaisi ekan kepin hyvin. Päätin lopettaa siihen, koska selkeästi maasto tuotti Mouholle tosi paljon vaikeuksia ja sai näin palkan hienosti työskentelystä. Ja siihen olenkin supertyytyväinen! Ja ekalle kepille oli hyvä lopettaa. En halunnut ottaa riskejä, että loppu menisi penkin alle vaan näin jäi kummallekin hyvä fiilis! Metsä oli täynnä sorkan jälkiä, joten riista varmasti tuotti vaikeuksia. Ja hienoa olikin, että pystyi kuitenkin ajamaan sitä oikeaa jälkeä vaikeuksista huolimatta.
Ennen jäljestelyjä ehdin hiukan tokottelemaan koirien kanssa. Surku teki tunnaria, kaukoja ja ohjattua. Teema teki kaukoja ja tunnarin alkeita. Jopa Tiuhtikin sai tokotella vähän ;) Jos sen saisi tekemään edes jotain ilman palkkaa niin voisi joskus mennä kokeilemaan alokasluokkaa, vaikka tekeekin vähän sinne päin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti