Jos herättelisi blogia tauolta :)
SM:ien jälkeen treenitahti on ollut sellainen sopiva ;) Ahkerasti ollaan tokotettu ja treenattu agilitya. Agilityssa yllättäen tähtäin on karsinnoissa parin viikon päässä ja tokossa Mouholla tavoitteena avoimen luokan koe sekä Surkulla parantaa edelleen niitä muutamia liikkeitä.
Oikeaan suuntaan ollaan etenkin Surkun tokossa menty. Paljon olen kiinnittänyt huomiota vireeseen, eli sitä ollaan nostatettu. Lisäksi ohjatussa yritetty saada koiralle selkeämmiksi suunnat ja ruutuun haettu motivaatiota. Tänään oli sopivassa kohtaa taidon tarkistus Surkun kanssa, kun oli piirinmestaruustokot Salossa. Tuomarina Tiina Heino. Olen kokonaisuuteen ihan tosi tosi tyytyväinen! Asiat on edennyt todella kivasti. Haukku oli aika herkässä eli vire on noussut! Sain kuitenkin kehässä suoritusten välit hyvin haukuttomiksi (kunhan en koskenut koiraan :D). Ohjattu nollattiin, kun Surku ei tajunnut matalampaa merkkiä, kapulalle meni kuitenkin hyvin. Eli tämäkin oli JEEJEE :) Ruudussa jäi etureunaan, josta uudella käskyllä meni hyvään paikkaan. SUPERJEE!! Muut liikkeet mentiin sellaisella perusvarmalla Surkuotteella :) Ei edes tuo yksi nollattu liike haittaa pätkän vertaa, sen verran hyvin näkyy edistymistä :) Yllärinä päälle sijoituttiin kolmanneksi ja samalla siis piirinmestaruus pronssia :))) Hyvin se karvapallo pärjäsi ;)
Teeman kanssa ollaan yritetty kasata avoimen luokan liikkeitä pikkuhiljaa kasaan :) Ja ihan hyvältä näyttää :)
Molemmat pojat ovat tehneet ahkerasti myös agilitya. Teema edistyy hyvin ja sen meno näyttää edelleen tosi makeelta. Surkun kanssa mennään tällä hetkellä niin hyvin yhteen! Sen hyppy on parantunut aika paljon, josta kiitos kuuluu Vapulle ja hänen tekniikkatreeneille sekä Tanjalle takaosajumppaohjeista. Tänäänkin Jamppa teki meille haastavan treeniradan, mutta ei ollut kauheasti meillä ongelmia :) Rimat eivät kolisseet eikä muurin palikat lennelleet.. Huh, jos päästään karsinnoissa lähellekään tämänpäiväistä niin olen tosi tyytyväinen. Surku kulkee kyllä niin makeesti just nyt :) Jos ensi torstain treenit sujuu yhtä hyvin kuin tänään niin ne saa ollakin sitten viimeiset ennen karsintoja!
Tikki ja Tikin jalka voi tällä hetkellä tosi hyvin. Kipulääkkeen ensin puolitin (joka toinen päivä) ja nyt jätin kokeiluna kokonaan pois. Nutrolin on selkeästi auttanut ja nyt katsotaan mitä tapahtuu kipulääkkeen jäätyä pois :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti