Tällä viikolla ollaan ehditty touhuamaan vähän kaikenlaista :)
Maanantaina olin hallilla talkoilemassa ja halliin rakennettiin karsintakisaajille treenirata. Olin päättänyt, että tällä viikolla ei enää treenata mutta kuinkas kävikään ;) Kävin radan läpi ja mietin ohjaukset eri kohtiin. Radassa oli pari aika haasteellista kohtaa ja ne oli kyllä pakko kokeilla. En olisi kestänyt sitä tilannetta, että karsinnoissa tulee joku vastaava kohta vastaan ja en olisi käyttänyt tilaisuutta hyväksi käydä ne läpi. Pujottelun vaikea kohta ei ollut ollenkaan niin haasteellinen, mutta puomin ohitus osoittautuikin vaikeaksi :) Löysin siihen ratkaisun joten no hätä :)
Tiistaina oli porukka-tokotreenit Liedossa. Mouho sai tehdä paikallaanolon, joka menikin kivasti. Kerran tai kaksi huomautin piilosta käsin haistelusta ja palattiin koirien luo siinä vaiheessa kun Mouho alkoi näyttämään vähän turhan jännittyneeltä. Kaukot sujui nyt hyvin, kuten oikeastaan vähän kaikki muutkin. Teema tuntui tosi kivalta :) Surku teki vähän seuraamista. Ruudun päätin ottaa tyhjään ja ihan ns kisanomaisella alulla. Merkille hienosti ja ruutuun juuri oikealle paikalle! JES!!! Toinen kerta niin, että lelu jätettiin ruutuun ja siinähän ei tietty ongelmaa. Ohjatun olin laittanut valmiiksi. Tässäkin merkki tosi hyvä! Ensin oikea, jossa ei mitään ongelmaa. Vasen olikin vähän vaikea, koska sillä suunnalla oli vähän häiriötavaraa. Autoin koiraa ja alkoi toistojen myötä sujumaan. Vasen selkeästi nyt tosi heikko verrattuna oikeaan, eli siihen painotusta vähän enempi. Kaukojen tekniikkaa läheltä, tämäkin hyvä. Ei kait tehty muuta. Molemmat pojat olivat tosi hyvällä fiiliksellä!
Torstaina treffattiin Tanjan kanssa jäljen merkeissä, tälläkin kertaa Paimiossa mutta eri puskassa kuin viimeksi :) Tanja talloi Teemalle noin 700m pitkän jäljen neljällä kepillä. Ensin kuitenkin esineitä. Teemalle niin, että Tanja vei kaksi esinettä samalla kertaa (Teeman nähden), ekan tiputti huomaamatta ja toiselle huuteli. Esineet oli siis ns jonossa. Halusin testata onko nenä auki alusta asti. Hienosti olikin, koska nosti ensin ekan juostessaan ohi. Toista ei meinannut millään löytää, jaksoi kyllä etsiä hyvänkin aikaa. Hetken etsittyään vaihtoi jälkimoodiin joten Tanja kävi uudestaan näyttämässä. Nyt meni hyvin ja esine nousi! Jäljelle Kitan etsittyä omat esineensä. Janalla oli vaikeuksia vähän joka suuntaan. Mutta suurin ongelma oli, ettei millään meinannut kyetä irroittautumaan takajäljestä. Matkaan kun päästiin niin hienosti menikin! Peesarilta tuli heti alkuun tiukat neuvot olla ajattelematta sen enempää vaan vain luottaa koiraan ja kulkea sinnillä sen perässä ;) Hiukan tuli alkumatkasta epäusko jäljen reitistä :D No onneksi on koira joka osaa jäljestää ;) Teema teki toooodella hienoa työtä ja työsti jälkeä mahtavasti! Eka kulma ihan loistava! Jäljellä oli neljä keppiä ja jokaikisen Mouho nosti hienosti! Muutama vaikeampi kohta Teemalla oli, mutta selvitti ne kuitenkin hyvin. Itsellä meinasi parissa kohtaa iskeä epäusko ;) Alokkaan jäljellä ehti tottua siihen, että niitä keppejä nousee vähän väliä. Mutta hienoa huomata kuinka koira jaksaa jäljestää ilman niitä välipalkkojakin. Kepit oli itse asiassa tuolla jäljellä ihan loistavissa kohdissa. Ennen kolmosta huomasi miten koira alkoi ehkä vähän hiipumaan, mutta sitten nousi keppi. Ja sen jälkeen homma jatkui taas normaalilla vauhdilla. Jäljellä oli tosi kivasti haastetta; kalliota, märkää, ojien ylityksiä, polkujen ylityksiä ja nousuja/laskuja. Oli kyllä niiiiiin siistiä :) Kiitos Tanja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti