sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Hiljaiseloa ja lomailua

Ollaan oltu viimeiset kaksi viikkoa lomalla ja reissattu vähän ympäri Suomea. Koirien treenit on siis jäänyt vähälle tällä aikaa. Mutta ihan mahtava loma on yllä ollut :) Ehkä nyt jaksaa taas kevääseen ja kesään asti :)

Eilen piipahdettiin Surkun kanssa Turun KV-näyttelyssä. Ei mitään ihmeellistä ja mainittavaa ollut. Surkulle EH ihan hyvällä arvostelulla. Miinuksena oli tuomari laittanut turkin, joka ei ole tällä hetkellä parhaimmillaan. Surku on siis tiputtanut pohjavillaansa, mutta ei muuten kyllä ole ollenkaan karvaton ;) Lisäksi arvostelussa luki, että antaa pitkän vaikutelman. Muuten kaikki oli vaan hyvää ja positiivista. Esitettiin myös Mei Dan kasvattajaryhmä, joka sijoittui 3/4.

Tänään oli vuorossa vuoden ekat agikisat. Olin ilmoittanut vain Surkun Janakkalaan ja lähdinkin ihan vaan yhden koiran kanssa reissuun, luksusta :) Treenattu ollaan viimeksi pari viikkoa sitten ;) Tuomarina toimi Anne Savioja ja hän olikin tehnyt taas tosi kivat radat juosta. Eka oli hyppäri ja se kaatui ihan omaan mokaan - hyl. Tokalla radalla menee hyvin puomille asti jolloin Surku päättää tehdä taas omat temppunsa ja loikkaa kontaktin yli törkeästi. Meidän rata päättyi siis tuohon. Tuo puomin tempaus suututtu mua ihan tosi paljon ja jäähdyttelylenkillä mulla olikin mukana hyvin nöyrä poika. Päätin vikalle radalle mennessä, että mennään sitten ihan natsikurilla jos se auttaisi. Lämmitellessä Surku oli edelleen tosi nöyrää ja hiljaista poikaa, paljoa ei tarvinnut sille sanoa. Vauhdissa ei tuo nöyryys kyllä radalla näkynyt, vaan painoi ihan samalla draivilla eteenpäin. Puomilla murahdin laskevalla osuudella ihan kunnolla Surkulle ja se jopa tepsi! Surku kuunteli ja hidasti menoaan juuri sopivasti :) Päästiin puhtaalla suorituksella maaliin ja aika riitti tällä kertaa voittoon! Mahtavaa!! Ihan kirjaimellisesti mentiin ahdistuksen kautta voittoon :) Ärsyttää kyllä tuo sen pelleily puomilla. Treeneissä, kun ei loikkaa sitten mitenkään. Ja kisoissa ei sitä edes kiinnosta tehdä asioita oikein. Asiaa ei auta se, että kisoissa ei nykyään saa tehdä enää mitään korjauksia. No toivottavasti tästä oli nyt edes jotain apua jatkoa ajatellen. Ja jos ei muu auta niin natsikurilla mennään eteenpäin ;) Ja ärsyttää sekin, että muuten koira kulkee tosi hyvin ja kivasti. No sillä hyvällä vireellä on toki haittavaikutuksensa ;) Pitää vaan jatkaa työskentelyä sen tasapainon löytämiseksi.

Nyt Surkulla on seuraaviin SM:iin neljä nollaa, sisältäen tuplan. Karsintoihin myös neljä nollaa, sisältäen tuplan ja nyt myös nollavoiton :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti