Olin toivonut koutsilta jotain kivaa kontaktirallattelua ajatuksella, että pääsee kunnolla testamaan työstämääni aata ja toiseksi halusin päästä korjaamaan Surkua puomilla. Kumpaankin tavoitteeseen päästiin. Aa mentiin pätkässä yhteensä kolme kertaa ja puomi kahdesti. Ainoastaan yksi aa oli sellainen mistä huomautin, mutta kaikki muut oikein hyviä. Jes! Puomillakin päästiin hyvin tavoitteeseen ;) Rata oli juuri sellainen, että Surku kuumeni sopivasti ja kerran jättikin pysähtymättä puomille. Silläkin kertaa jarrutti ja oli stoppaamassa, mutta sitten ei pystynytkään ;) Muut kerrat kykeni pysähtymään, vaikkakin viimeinen otti kyllä Surkulle koville ;) Näytti käyvän ihan selkeästi omaa sisäistä taistelua :D Radalla tuli yksi rimanpudotus mun virheestä, muut rimat pysyi kolahtamatta paikoillaan.
Oli kyllä mahtavat vuoden ekat treenit. Ja oikeastaan jatkettiin täsmälleen siitä mihin viime vuonna jäätiin :) Joulun ja vuoden vaihteen aika ollaan muuten otettu ihan iisisti, vain muutama aan treenauskerta ollut. Ja nyt tuleekin taas parin viikon tauko aksailuihin, kun ollaan lomalla. Vuoden ekoihin kisoihinkin lähti ilmoittautuminen, kivaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti