maanantai 22. kesäkuuta 2009

Juoksee, juoksee, juoksee

Eikä nyt ole kyseessä mitkään puolukkapäivät...

Mennään edelleenkin varmaan vahvasti kokeen jälkimainingeissa. Tikki tekee pk-juttuja tällä hetkellä tosi korkealla. Ja se tarkoittaa Tiksun kohdalla kovaa vauhtia. Haussa ei esiinny niin pahana, tosin sielläkin juoksee tosi lujaa. Maalimiehet löytyy kuitenkin helposti. Sunnuntaina hakutreeneissä yksinkertainen treeni, jonka ajatuksena oli saada koiraa vähän alemmas. Aloitus oikealta puolelta. Neljä maalimiestä, joilta kaikilta suorat palkat ja lähetys aina suoraan maalimiehelle. Ei siis tyhjiä eikä ilmaisuja. Toisena piilona oli umppari, joka oli tietenkin auki. Tätä vähän jännäsin, että ilmaiseeko vai ei. Tikkihän ei ihan aina ole kiertänyt umppari kokonaan ympäri, vaikka onkin tarkistanut piilon lähes aina hyvin. Tällä kertaa tarkisti piilon ja sai suoran palkan. Loputkin kaksi sujuivat ongelmitta. Kolmannelle jouduin korjaamaan lähetyksen, kun lähti pahasti vinoon heti lähetyksestä.

Ennen hakutreenejä tein Tikille yhden esineen ruudun niin, että Tiksu katsoi kun vein esineen. Esine nousi vasta kolmannella lähetyksellä.... Hienosti juoksi ;) Täytyy koittaa saada tälle viikolle useampi esineruutu, jotta sais tässäkin hauvelia vähän alas.

Henkilöetsintä ei huolestuta niinkään, mutta toi esineruutu. Huh huh... voi käydä huonosti...

Hakutreenien jälkeen Lauran kanssa käymään Haunisissa. Nopeat ja lyhyet treenit. Ensin vähän seuraamista. Meidän käännöskuuri alkaa näkyä jo kivasti. Tikki on aika hyvin siirtänyt itseään taaemmas. Ei kyllä varmaan kestä vielä kovin pitkää seuraamista, mutta on hyvä alku kuitenkin. Ja onneksi ei tarvi treenata pitkiä seuraamisia enää sillä tavalla. Sitten seisominen ja hyvin pysyi seisomassa koko juoksun ajan (on siis ottanut jossain välissä askelia mun jo juostua vähän matkaa). Seisominen olisi saanut olla Lauran mielestä täpäkämpi. Seisomasta luoksetulo, joka hyvä. Sitten noudot. Hyppynoudon kiersi ensin takastullessa. Mutta toistoilla ja avuilla hyppäsi hyvin takaisinkin. Estenoudossa ei ongelmaa. Eteenmeno ilman palloa, eli käskin maahan. Nyt meni ihan siedettävästi maahan, josta sai palkaksi juosta mun luo narupallolle. Sitten vielä paikaallaanoloon Geen treenien ajaksi. Tänään Tikillä oli lähes identtinen treeni, mutta lisänä oli maahanmenon muistuttelu. Ja eteenmenoa otin niin, että pallo oli näkyvissä, mutta silti käskin maahan. Otettiin sitä useampi toisto ja lopuksi sai juosta pallolle.

Surku treenailee edelleen pääsääntöisesti avointa luokkaa. Noutokapulan pitämistä sivulla. Kotona pystyy jo vähän liikkumaan kapulan kanssa, mutta ulkona tämä ei jostain syystä vielä onnistu. Laura ehdotti kevyemmän kapulan käyttämistä. Pitää testata. Kaukokäskyjä ollaan otettu pääsääntöisesti enemmän leikkien ja joka kerta olen pyrkinyt ottamaan jätön ja ensimmäisen istumaan nousun liikkeenomaisesti. Sarjana ei olla otettu liikkeenomaisesti vielä. Luoksetulon stoppia ollaan otettu luoksetulosta erillään ja pari kertaa olen jopa muistanut treenata loppuosaakin :) Seuraamista treenataan toki edelleenkin ja yritän muistaa aina joka kerta ottaa sitä juoksuosuuttakin ;)

Surku kävi tänään Tanjalla hierottavana ja yllättävän hyvin homma onnistui, vaikka Surku ei olekaan kosketuksen ylin ystävä ;) Jumissa oli edestä ja takaa. Maahanmenojen ym vinous johtuu siis tuosta takaosan jumituksesta. Ilmeisesti SI-nivelen seudun lihakset oli menny jumiin. Tiedä sitten onko saanut jonkun tällin vai muuten vain sekoillut/pomppinut itsensä jumiin ;) Oletettavasti etuosan jumit johtui ihan tuosta takaosasta. Etuosa aukesikin hyvin, takaosaa pitää seurailla pari päivää ja katsoa sitten onko tarvetta uusintakäsittelylle. Surku vaikutti siltä, että se voisi jopa oppia nauttimaan hieronnasta. Spurgunen pisti välillä jopa silmiä kiinni ja makasi ihan suht rauhassa, kun ei käsitelty niitä kipeimpiä kohtia. Tikkihän alistuu hierontaan vain sen takia kun on pakko ;) Tiksu ei anna edes mun hieroa ilman, että olisi koko ajan nousemassa ylös. Vielä en itse saa hierottua Surkua, kun siitä täytyy pitää kiinni ja sanallisesti käskettynä ei vielä alistu hoidettavaksi.

Ja nyt varmaan moni kauhistelee sitä, että kuinka 1-vuotias koira voi olla jumissa ja että sen on pakko olla ihan paska. Ne jotka tuntee koiran niin eivät varmasti ihmettele. Kiitää satalasissa ihan koko ajan ja yrittää pysyä isomman koiran perässä. Ja itse en yhtään ihmettele (rakenteessa ym ei ole vikaa, aivot ei aina vain ole mukana touhuissa ;) ). Mutta ihmetelkää ja päivitelkää rauhassa ;)

3 kommenttia:

  1. Ihan pakko ihmetellä ja päivitellä, että mitä sä olet oikeen tehnyt sille koiralle?!? Kuitenkin meet sen kanssa agilityä yötä päivää ;) Ei maar, ei voi käsittää, miten nuo päättömät teloo itseään koko ajan. Keke on tällä hetkellä pitkästä aikaa Rimadyl-kuurilla... Ja siis ekan kerran ongelmat alkoivat juurikin vuoden iässä, huoh. Sen jälkeen sitä on hierottu ja naksauteltu säännöllisesti. Toivon teille parempaa onnea onnettomuuksien ja tällien välttämisessä...

    VastaaPoista
  2. Ylempi on siis Annen eikä Samin kirjoittama, kuten varmaan arvasitkin! ;)

    VastaaPoista
  3. Ensin ihmettelin, et kuka ihmeen Sami. Mut onneks teksti paljasti ja aivot vielä pelaa ;) Tänään itse asiassa muistin yhden pentuaikaisen jutun, josta toi on varmaan tullut. Toivotaan, että selvitään suuremmilta murheilta. No ainakaan Surku ei tiedä mitä murheet elämässä on ;)

    VastaaPoista