sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Palauttelut

Tänään päästiin vähän jo palauttelemaan hakukokeen jäljiltä. Tikille niinkin yksinkertainen treeni kuin; etukulmissa äijät ja molemmilta suora palkka. Ei mitään sen kummempaa. Seuraavaksi edelleen lähes yhtä simppeli treeni. Nyt on kuitenkin ollut suht lähekkäin kaks koetta niin pitää saada koiraa alas :) Tikki oli kovin tyytyväinen tähänkin treeniin.

Kotimatkalla pysähdyin vielä Haunisiin tekemään lyhyet tottiksen palauttelut. Ensin seuraamista, jossa edelleen projektina saada Tiksu taaemmas. Katsotaan saadaanko mitään aikaan... Sitten noutoja ihan 650 kapulalla. Tasamaan nouto hyvä. Hyppynoutoa otin ns. koottavalla esteellä ensin 9 laudalla pari toistoa ja lopuksi pari toistoa 10 laudalla (eli ylikorkealla esteellä ;) ). Joka kerta vein kapulan toiselle puolelle. Joka kerta myös naksulla naksautin paluuhypyssä. Tällä kertaa en antanut yhtään apuja ja jokaikinen kerta hyppäsi takaisin. JES!! 10 laudalla hiukan kosketti esteeseen, mutta lähinnä vain hipaisi. Ja ei selkeästikään välittänyt tuosta kosketuksesta. Estenouto otettiin pari kertaa, ei ongelmaa. Otin hyppynoutoja vaihtelevasti joko luovutukseen tai sitten suoraan narupalloon, muut noudot otin luovutukseen. Joka kerta toi hyvin eteen. Tämäkin on tosi hyvin iskostunut Tikin päähän.

Surku sai myös tehdä vähän seuraamista ja ekaa kertaa yritettiin avoimen luokan hyppyä. Menee hyvin istumaan esteen takana jos vaan odotan, että on ehtinyt kääntyä mua kohti. Sitten otettiin valopylvään kiertoa uutena asiana. Pari kertaa sain otettua myös stopin, josta oli vähän hämillään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti