tiistai 9. kesäkuuta 2009

Palauttava nro 1

Tänään sateisessa kelissä hakutreenit. Onneksi sade loppui mukavasti treenien alettua.
Tikille ihan simppeli palauttava treeni suorilla palkoilla. Vasen etukulma tyhjä -> hyvä. Oikea etukulma maakuopassa maalimies. Ekalla pistolla kaarsi alueen ulkopuolelle ja uusi lähetys, joka onnistunut. Rämpiessäni itse piilolle oli Tiksu tulossa palkan kanssa kohti, mutta teki uukkarin heti mut nähtyään. Tämän jälkeen vasemmalle hyvä pisto maalimiehelle, josta siis suora palkka. Lopuksi vielä oikealle puolelle suora palkka. Viimeiselle työskenteli hienosti aluetta eteenpäin! (tosin maalimies oli siirtynyt ekalta piilolta suoraan tuonne, joten hajuja oli apuna). Hyvin onnistuneet palauttavat treenit. Pistot olivat suoria ja muutenkin aika mallikkaita. Hämmästelin kyllä Tiksun vauhtia. Yleensähän se on kokeen jälkeen ollut ihan järjetön, mutta nyt oli ihan normaali. Vauhtiahan silti piisaa, mutta nyt näytti koiralla olevan järki mukana. Ehkä tähänkin vaikuttaa ne monet treenit, joissa on ollut paljon tyhjiä. Tikille ei varmaan ole enää mikään ihme, että tyhjiä tulee. Mutta hyvä vaan jos kestää palkattomuutta aina vaan paremmin. Tikkihän on aina perinteisesti noussut palkattomuudesta, lajissa kuin lajissa...
Surku treenaa tällä hetkellä olohuonetreeninä kontaktipaikan hahmotusta. Eli tarkoituksena olisi opettaa sille takajalkojen siirtäminen ylemmälle tasolle. Aluksi se oli henkilövaaka ja nyt toisena päivänä ollaan siirrytty föönin pahvilaatikkoon :) Projekti etenee. Tikki saa tuolloin omalla vuorollaan tehdä ihan samaa, mutta ollaan siirrytty jo rahin käyttöön. Tikki on tästä ihan supertohkeissaan, hassu :) Surkun kanssa pitäisi varmaan ottaa vielä jotain tokoilun poikasta, mutta ei oikein ole tullut tehtyä. Omituista, ettei mulla ole mitään viime hetken paniikkia ollut ;) No vielä ehtii... Tosin taitaa olla ihan järkevää, ettei koko ajan ole hinkkaamassa jotain...
Surku oli myös sunnuntaina agilitytreeneissä. Miekkonen teki hienosti sellaisia asioita, mitä ei ollakaan vielä tehty :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti