sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Kisakertomus

Nyt olen ollut sisällä niin paljon, että ehdin ja jaksan kirjoittaa kisakertomusta. On niin hyvät kelit, ettei millään haluaisi olla sisällä. Mieluummin istuisi vaan terassilla keleistä nauttien.

Koe alkoi meidän osalta esineruudulla, olimme neljäntenä vuorossa (muissa viimeinen). Tikki nosti kaiken kaikkiaan kaksi esinettä ja pisteitä 19. Ruudussa Tikki tuntui jotenkin löysältä. Se ei juossut ihan samalla tavalla mitä yleensä. Ensimmäisen esineen jälkeen, kun ei tietenkään saanut palkkaa (eli leikkiä esineellä) oli Tiksulla selkeästi jo k***ä otsassa. Lähti sellaisella ilmeellä etsimään seuraavia. Toinenkin esine nousi, mutta ei siis sitä kolmatta. Lisää treeniä siis. Olen kuitenkin tähän tyytyväinen, koska treenitkään eivät ole muuta luvanneet. Ja olen tyytyväinen, ettei esineiden lukumäärän perusteella tehnyt huonommin töitä mitä viimeksi. Seuraavaksi oli tottis, johon Tikki sai huilata hetken. Tiksu sai tehdä ensin paikkamakuun, joka sujui ongelmitta. Seuraamisesta sai vain hyvän, koska oli (edelleen) välillä turhan edessä. Itse vähän ihmettelin "tuomiota", koska ei Tiksu nyt niin pahasti edistä. No tuomari ei siitä tykännyt ja sillä siisti. Itse tykkäsin Tikin asenteesta (koko tottiksessa). Lähtiessäni tekemään L-sakaraa, joutui tuomari käskemään paikallaanolossa ollutta ohjaajaa kytkemään koiransa (onneksi kulki vain ohjaajaansa kohti). Itsellä meinas mennä pasmat sekaisin, kun tuomari puhui :). Henkilöryhmä ja sitä kohti lähestyminen edelleen kuosissa (hyvähyvä). Jäävät saisi tehdä edelleen nopeammin. Seisomisen luoksetulossa törmäsi (taas, toisaalta hyvä juttu kun kertoo Tiksun asenteesta). Noudoissa neitokainen hiukan possuili ;) Tasamaan nouto mielestäni parempi mitä Raisiossa (asenne). tiputti tosin kerran ja ottaessaan uudestaan suuhun murahti :P. Luovutuksessa pompahti kohti kapulaa muistaakseni ;) Hyppynoudossa kiersi takaisin ja kun oli tulossa mun luo olisi halunnut mennä kiipeämään a-esteen ;) Jouduin siis antamaan toisen noutokäskyn. Estenoudossa hiukan pyöritti kapulaa tullessa ja pomppasi taas irrotuksessa kohti kapulaa ;) eteenmeno yllättäen nopea, mutta tällä kertaa maahanmenokin aika hyvä. Kait se saisi edelleen olla nopeampi, mutta parannusta viime kokeeseen on ihan huimasti. Pisteitä siis 85, kokeen parhaat ;) Tottiksesta kyllä näkyi hyvin se mihin olen panostanut viime kokeen jälkeen (eteenmeno) ja mihin taas en ole pahemmin ehtinyt puuttua (noudot).

Sitten lopuksi henkilöetsintä. Me pääsimme vuoroon, vasta klo yhden jälkeen. Pimeimpänä vuorokauden hetkinä ;) Tikkiin (ja minuun) hämäryys/pimeys vaikutti aika paljon. Itse en hahmottanut aluetta kunnolla ja se tietysti vaikutti koiraankin. Mulla ei ole oikein mitään käsitystä näin jälkikäteen millä vaiheilla maalimiehet olivat... Tikki teki valeilmaisun heti suht alkuun. En ole tuosta huolissaan, koska ei tähän mennessä ole ollut taipuvainen sellaiseen. Ja uskon sen olleen ihan työtapaturma. Käytiin siis näytöllä jossain metsän siimeksessä ;) Ensimmäiselle oikealle maalimiehelle Tikki vei tosi kiertäen (oli käynyt kaukana) ja tuomari oletti tässä vaiheessa, että tulee taas vale ja ei juossut meidän perässä. Jouduttiin odottamaan kauan maalimiehellä, jonne Tikki lopulta vei. Kun tuomaria ei näkynyt ja kuulin jostain keskilinjalta ääniä, huusin tuomarille kysymyksen mitä teemme kun olemme maalimiehellä. Koko ajan kehuin koiraa. tuomari käski palata keskilinjalle. Siellä sitten ihmettelin, että mitä tapahtuu maalimiehelle, jonka luona olimme. Tähän tuomari ihmetteli, että oliko Tikki vienyt minut jollekin piilolle. Kello pysäytettiin tässä vaiheessa ja tuomari kävi huutamassa maalimiehen pois piilosta. No sitten huomasin (odoteltiin keskilinjalla), että toiselta puolelta kävelee ihan väärä maalimies keskilinjaa kohti. Tämä maalimies käskettiin takaisin kun olimme menneet kauemmas odottelemaan. Tässä vaiheessa varmistin tuomarilta, että Tikin ilmaisema maalimies oli hyväksytty. Kun saimme taas luvan jatkaa oli aikaa jäljellä 7 minuuttia. Seuraavalla pistolla nousi tämä näyttäytynyt maalimies. Ja koska aikaa oli vähän lähettelin lopuksi aika harvakseltaan, koska matkaa oli vielä vajaa 100m. parin piston jälkeen nousi viimeinen maalimies. Ei hajuakaan miten paljon aikaa meille jäi jäljelle. Olin ihan sikatyytyväinen, että Tikki tyoskenteli loppuun asti ja nosti kaikki maalimiehet kaiken tuon sotkun jälkeen. Olen Tikistä ihan tosi ylpeä. Kaiken tuon jälkeen en olisi yhtään ihmetellyt, että olisi paineistunut ja lopettanut työnteon. Tuli kuitenkin vale ja sen päälle ilmaistu maalimies, joka jätettiin metsään makaamaan. Ihan loistavaa työtä Tiksiltä. Pisteitä kaiken kaikkiaan saatiin 152 henkilöetsinnästä. Tuomari myönsi, että oli hänen moka se eka maalimies kun ei tullut perässä. Luuli, että Tikki teki taas valeen. Ja jos tuomari olisi tullut perässä olisi hän huomannut, että multa lipesi ote näyttöliinasta loppuvaiheessa ja lopun matkaa juoksin pitämällä liinan päätä silmällä. Eli sitä ei olisi siis pitänyt hyväksyä, mutta mitä ei juossut perässä. Tuomarin moka ;)

Lopputuloksena siis kakkostulos 256 ja HK3. Tyytyväinen olen, koska kaikkea sattui ja tapahtui mutta silti mun ihana Tiksu hoiti homman kotiin :) Se on kyllä kehittynyt ihan uskomattoman paljon viimeisen puolen vuoden aikana.

2 kommenttia:

  1. No jopa oli tapahtumaa yhteen hakukisaan :-D. Kaikkea näkjään VOI sattua!! Aika ihme ettei tuomari lähtenyt näytölle perään - en ole tommoseenkaan ennen törmännyt. Höh. No, onnea kuitenkin hyvästä kakkostuloksest ja koularista!!

    Pia

    VastaaPoista
  2. Glenda teki myös valeen Lohjalla pari vuotta sitten (tai oikeasti se ilmaisi vasemmalla olleen maalimiehen, muttei löytänyt keskilinjalle palauttamaan rullaa, vaan toi sen oikean kautta ja tietysti lähetin sen oikealle ja näytöllä oli ihan pihalla...), niin meillä silloin myös tuomari seisoskeli keskilinjalla vaan tyytyväisenä. Tyhmä oli tosin ohjaaja, joka tajusi katsoa peräänsä vasta siellä metsän siimeksessä, kun koira ihmetteli missä ollaan ;). Eli välillä tuomaritkin siis vain ovat laiskoja ;). Eikä tämä Raumankaan tuomari juossut piiloille loppuun asti kuin ekalla, lopuilla jäi puoleen väliin meilläkin...

    No joo, tulipa pitkä selostus taas pienestä asiasta, joka tapauksessa oli tosiaan aika monivivahteinen tuo teidän rata tällä kertaa :-D. Kiitos vielä seurasta, laitan bensarahat viimeistään tiistaina (jos laitat vielä mulle tilinumeron! :)

    VastaaPoista