lauantai 15. toukokuuta 2010

Agilitykisoja ja -treenejä

Helatorstaina Tikki starttasi kolmen radan verran ATT:llä. Oli lämmin päivä ja ikävästi kisat hallissa, happi meinasi loppua kesken... Kaksi ekaa rataa tuomaroi Wütrich ja kolmannen Mujunen. Meidän tulossaldo oli 5, 0 (4.sija) ja 10. Eka oli hyppyrata ja meillä tuli kolmosrima alas. Kadotin hetkeksi seuraavan hypyn ja tuli liian voimakkaat käskytykset -> rima. Muuten ihan ok rata. Toisella siis saatiin nolla aikaiseksi. Olin itse asiassa yllättynyt miten sujuvasti rata loppujen lopuksi suoritettiin, siinä kun oli useampi vähän vaikeampi kohta. Rataantutustumisen jälkeen ajattelin, että improvisoidaan tarpeen mukaan. Mutta ei tarvinnut kun homma sujui yllättävänkin mutkattomasti. Ainut selkeä huono juttu oli keinu, jostain syystä ihan sikahidas. Vika rata oli tosiaan Mujusen käsialaa ja senhän nyt tiesi etukäteen, että tulee olemaan mielenkiintoinen. Meille alkuun heti turhaa kaarrosta väärän ohjausvalinnan takia kepeille. Ja lopulta kaksi rimaa alas. En muista miksi ja mistä se eka tuli, mutta toka tuli ihan omien kokeilujen takia. Päätin kokeilla loppuun pitkän suoran päätteeksi valssia ja siinä jarrutuksessa siis rima alas. Olisi pitänyt ottaa vain takaaleikkauksella kuten tutustuinkin. No eipä ollut mitään hävittävää :)

Illalla oli vielä Jampan vetämät treenit. Tikin valiokakku matkasi myös treeneihin, harvat pääsivät nauttimaan vähän vähemmän kevyestä suklaakakusta ;) Surku sai paikata Tikkiä, kun kerran Tiksulainen oli juuri juossut kolme rataa. Treenipätkät oli tattua Jamppaa ;) Tikin kanssa olisi ollut ihan pala kakkua, mutta miekkosen kanssa ei ihan. Paljon oli hyviä asioita ja paljon sellaisia kohtia missä Surku toimi tosi hyvin. Mutta myös paljon treenattavaa. Surku ottaa tosi helposti esteitä, jotka osuu nenän eteen jos ei ole ohjausta tarpeeksi ajoissa. Pitää muistaa, että Surkulla toimii vastakkainen käsi haltuunotoissa samalla tavalla kuin Tikilläkin, eli sitä pitää käyttää. Tosin jos se vastakkainen käsi on myöhässä niin on koko homma myöhässä. Surku kun ottaa sitten sen tarjolla olevan esteen hyvin nopeasti. Lisäksi pitää treenata paljon esteiden ohitusta ja opettaa herraa niissä tiettyyn ohjaukseen. Tosi hyödylliset treenit kaiken kaikkiaan. Tuli tehtyä taas erilaisia ohjauksia ja nyt tietää taas, että kisoissakin voi toteuttaa asioita myös eri tavalla.

Tiuhtikin aloitti agilityn treenauksen huimassa 5 kk iässä ;) Tehtiin vähän puomin kontaktia namialustalle ja siivekkeiden kiertoa. Nuo siivekkeiden kierrot onnistui ihan tosi hyvin. Innokkaasti kierteli :) Jampan avustuksella otettiin putkea myös ekaa kertaa. Eipä tarvinnut montaa kertaa pitää kiinni ja ohjata putkeen kun jo sujahteli itsenäisestä sinne :) Taitava tyttö :)

Tikin kanssa odotellaan nyt sitten enää vain juoksua. Surku on taas parina viime päivänä ollut entisiä innostuneempi neitokaisen takapuolesta. Tuntuu, että nenä menee aina vaan syvemmälle Tikin persvilloihin ;) Eli juoksu tuntuu lähenevän hyvää vauhtia :) Ei olisi väliä, vaikka aloittaisi sen heti. Mietin tässä, että pitäisikö agilitysta taukoa aina juoksuun asti (ja tietysti sitten automaattisesti sinne ultraan/pennutukseen asti, tilanteesta riippuen). Ollaan kuitenkin sen verran ahkerasti treenailtu koko kevät ja nyt voisi olla hyvä sauma panostaa Suppeen. Voisi Tikin kanssa ottaa valikoimaan taas tottistelun pitämään tasapainoa yllä ;) Mietitään asiaa ja odotellaan kuumeisesti juoksua :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti