torstai 20. toukokuuta 2010

"Mennään nyt katsomaan mitä osataan..."

No osattiinhan me jotain ;)

Vuorossa oli siis tokon iltakoe Salossa ja Surkun ensimmäinen kokeilu voittajaluokassa. Meillähän on ollut kolme liikettä ihan näihin päiviin tosi, tosi vaiheessa; ruutu, tunnari ja kaukot. Ja lähdettiin katsomaan mitä koetilanteessa osataan, kun kerran varasijalta päästiin mukaan. En siis odottanut mitään ihmeellistä ja kaikkeen olisin ollut tyytyväinen.

Tuomarina meillä oli Ilkka Sten. Kun oli kerran ollut niin mukavan aurinkoinen päivä, näytti auton mittari kisapaikalle tullessani 26,5 astetta. Toooosi kivaa.. Liikkeet tehtiin perinteisessä järjestyksessä ja koiria oli neljä, joista Surku viimeinen. Paikallaanolosta saatiin 10, vaikka Surku oli mielestäni aika levoton (piilon raosta näki hyvin koirat). Seuraaminen 10, yhdessä välissä aivasti mutta ei muuten mitään ihmeellistä. Liikkeestä istuminen 10. Luoksetulo 8,5, seisomisen valui vähän. Ruutu 0. Lähti hyvin ruutua kohti, mutta jostain syystä hakeutui ruudun ja kehänauhan väliin. Eikä ollut ainoa koira :) Mutta lisää treeniä vain, kun ei tätä ihan kunnolla osata... Hyppynouto 9, en nyt muista mitä oli. Olisikohan ollut vähän vino perusasento.. Metallinouto 10, oli juoksemassa kapulan ohi ja palautti vähän hitaamminen mitä meni. Tunnari 10!! Siis tää oli ihan wau. Meni haistelemaan ja nenällä koski joihinkin muihin kapuloihin. Oman otti varmasti ja toi vauhdilla. Jes! Tunnaria ei olla kertaakaan tehty liikkurin kanssa, eikä kertaakaan siis kokeenomaisesti. Onkohan ne kertaakaan ollu kaikki kapulat hiekalla muodostelmassa?? Kaukot 6, ekasta seisomisesta varasti maahan ja pari kertaa tarvi kaksoiskäskyn lopussa. Vielä siis hyvin pahasti vaiheessa. Mutta ei liikkunut eteenpäin :) Kokonaisvaikutus 10 :) Pisteitä siis yhteensä 256, 1-tulos ja 2. sija. Aika päheetä etten sanoisi... Mä en todellakaan lähtenyt kokeeseen ykköstulos ajatuksissa. Ja kaukana oltiin täydellisestä. Hauskaa, että voittajaluokan voi unohtaa ennen kuin se on edes hanskassa ollut :D Nyt otetaan EVL:n liikkeet treeniohjelmaan ja seuraavaksi startataan siis kuninkuusluokassa :) VoiVoi jäi taakse ennen kuin ehti edes kunnolla alkaakaan :D Ja meille se ei tainnut olla ihan niin voivoi :)

Surku on kyllä ihan loistava harrastuskaveri :) Tällä hetkellä sellainen olo, että parempaa saa hakea :) Tänäänkään kokeessa ei palkattomuus näkynyt missään, eikä helle vaikuttanut äijään. Se tekee aina niin täysillä kun vain osaa :) Ja se on niin vilpitön kaikessa. Surku on siis aivan ihana (jos ei joku sitä vielä ymmärtänyt :D). Päivä päivältä huomaan, että olen saanut tuon koiran mukana niin paljon enemmän kuin ikinä olen osannut toivoa. Isot kiitokset Nadalle, että uskoit pojan meidän luo :)

3 kommenttia:

  1. Wau miten upeeta :) Mielettömästi onnea onnistuneesta kokeilusta :)

    Nadja & shelttitytöt

    VastaaPoista
  2. Siis WAU, ruudusta nolla ja silti ykköstulos, huikeeta!!!! Upeeta, upeeta, hurjasti ONNEA!!!! Me ollaan Tipin kanssa ihan pakahtua ylpeydestä, että meillä on noin taitava sukulaiskoira;) Rapsuja pienelle pätevälle<3

    VastaaPoista