Keskiviikkona pakattiin töiden jälkeen auto ja laitettiin auton nokka kohti Keski-Suomea ja Jyväskylää. Eilen Loppiaisena oli vuorossa Tending-porukan treenit Längelmäen Kana-areenalla. Tikin kanssa oli alunperin tarkoituksena treenata agilitya, mutta ranteen venähdyksen jälkeen en kuitenkaan uskaltanut aloittaa näissä treeneissä. Aloitetaan sitten rauhallisesti omaan tahtiin :) Muiden peruutusten vuoksi Tikki pääsi kuitenkin tottistelemaan. Kauhean vaikea oli päättää treenisuunnitelmaa, kun ei tuossa pk-tottiksessa kauheasti ole eri osa-alueita treenattavana. Hitaaseen maahanmenoon saatiin Pekalta vinkit, joita kokeillaan ilman muuta jatkossa. Vaatii aika monta treeniä jotta näkee miten vaikuttaa, jos vaikuttaa. Tikki pääsi tekemään myös ruutua, josta oli varmaan äärettömän onnellinen! Tikkiä ei muut ihmiset ym häirinneet alkuunkaan.
Teema pääsi myös treenaamaan. Sitä ei uusi paikka haitannut ollenkaan (tosin en kyllä ollut tästä edes yllättynyt). Kerran piti kurmuttaa, kun meinasi vähän turhaa innostua agilitykoirien menosta. Sen jälkeen olisi mielellään lähtenyt koko hallista pois :D Riitta katsoi Teeman treeniä. Leikkiminen ja noudot näytti hyvältä. Samoin perusasennon paikka oli hyvä. Perusasentoon voisin ottaa selkeäämin edestä päin ja auttaa asentoon vähän taaempaa jalalla auttaen. Lisäksi namijuttuihin pitäisi poitsu saada rennommaksi. Temppuhan joutuu noudoista ja etenkin palloista "tilaan", josta sen kestää vähän aikaan päästä pois. Etenkin toisessa setissä kahden pallon leikin jälkeen ei heti ottanut namia vastaan. Ilmeisesti joutuu niin vahvasti saaliin puolelle. Voisi vaikka kokeilla miten vaikuttaa ottaa namijutut heti aluksi. Nythän olen ottanut aina ensin leikkiä ja noutoja ym joiden jälkeen vasta namijutut. Luoksetulon Temppu teki kuulemma tosi vauhdikkaasti tuon ikäiseksi ipanaksi :) Toisessa setissä otettiin ekaa kertaa ikinä ruutua. Vietiin yhdessä lelu, johon hetsasin vieressä ja samat hetsit sitten lähetyspaikasta. Hyvin meni :) Hiukan rauhallisesti meni lelulle, mutta katsotaan johtuiko vaan uudesta asiasta. Tosi hieno pikkumies :) Teema oli muutenkin rento ja oma itsensä treenipaikalla. Innoissaan (ja holtittomasti) menossa joka paikkaan :) Hienosti oli myös häkissä odotusajat.
Muuten ollaan oltu saaressa mökillä ja koirat ovat nauttineet olosta ja lumesta :) Itsellekin tekee hyvää pieni rentoutuminen :) Tämä on muuten Temppulan-pemppulan eka pidempi reissu kodin ulkopuolelle ja hienosti se on ollut kuin kala vedessä joka paikassa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti