Päästiin mukavasti lämpimään halliin treenaamaan! Teema teki perussettiään.. Leikkiä palloilla ja narulelulla. Namittelua, luoksetuloa, noutoa ja vielä kerran leikkiä. Lopuksi vielä sai mennä pari kertaa ruutuun. Tällä kertaa ei välittänyt muista paikalla olevista yhtikäs mitään. Ja hyvin vaihtoi lelusta namiin tarvittaessa. Treenien jälkeen suunnattiin vielä kaupungille ja Hansaan Teeman kanssa. Vähän jännitti, mutta pystyi namittelemaan ja leikkimään hälinässä. Hauskasti sillä oli korvat niin taaksepäin kuin ne vain voi saada. Eli tarkkaan piti kuitenkin olla selvillä mitä ympärillä tapahtuu kun tekee hommia.
Surkun treeni sisälsi: idarin alkua seisomisessa ja maahanmenolla. Seisominen vaatii edelleen vahvistusta. Metallinoutoa, joka olikin yllättävän vaikeaa. Aluksi meinasi kiertää takaisin, jonka jälkeen sylki kapulaa. Saatiin kuitenkin monta hyvää suoritusta tehtyä. Sitten ruutu, jossa häiritsi peili sekä lattiassa oleva pieni korkeusero. Ruutuun oli tosi vaikea mennä Surkun mielestä. Piti auttaa ja lopuksi pari kertaa lelulle. Treenien lopuksi vielä paikallaan istuminen, jossa pysyi hienosti. Jaana joutui Doomin kerran nostamaan takaisin, jolloin menin näkyviin vahvistamaan että pysyy istumassa häiriöstä huolimatta. Istumisaika oli varmaan 2 min tai päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti