Annan kanssa treffit. Treenipaikan löytyminen näillä keleillä vähän haasteellista. Löydettiin kuitenkin paikka missä ei ollut ihan sikaliukasta..
Surku teki uutta idaria ja ohjattua. Loppuun vähän kaukoja. Idarissa ongelmana seisominen ja etenkin jos se on eka asento. Eli keskityttiin siihen pelkästään. Ensin jätin lelun näkyvästi edessä olevalle merkille kävellessä, ok. Sitten tyhmästi jätin kaikki avut pois ja Surku otti mun vahvistavan käskyn väärin ja vaihtoi asentoa. Lelu loput toistot taskussa, mutta mukana kehut. Saatiin useampi onnistunut toisto! Ohjattua otettiin oikean hakuna. Onnistui hyvin heti kerrasta, joten ei sitä enempää. Sitten kaukot, joissa mun mielestä teki väärin mutta Anna korjasi mua tässä asiassa ;) Eli Surku teki ihan oikein!
Teema-poika aloitti namitteluilla joista jatkettiin leikin kautta noutoon ja luoksetuloon vähän lyhyemmältä matkalta tavoitteena saada sujahtamaan jalkojen välistä. Nämä menivät kaikin puolin hyvin. Kaukokärkyjen istu-seiso vaihtoja otettiin myös. Tässä meinaa takajalat vähän stepata, pitää miettiä asiaa. Tosin pohdittiin, että hirmu pitkät takajalat aiheuttavat varmasti jonkinlaista kropan hallinta ongelmaa. Joten täytyy miettiä pitääkö jättää homma tauolle kovimman kasvun ajaksi. Saatiin vähän uudenlaista häiriötä ja harjoittelua, kun Helmi oli paikalla. Todella hyviä kokemuksia Teemalle! Ja Teema osasi mun hämmästykseksi olla nätisti lapsen kanssa :O Ei ryysinyt eikä kohlannut ihan niin pahasti kuin normaalisti ;)
Tiuhti jatkoi projektinsa parissa. Edistystä on tapahtunut siitä kun aloitettiin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti