tiistai 25. tammikuuta 2011

Pentutreffejä ja treenejä

Lauantaina kolme neljästä pennusta kokoontui yhteen kera Tikki-äipän :) Olikin todella mukava nähdä Pulmu kera Maaritin piiiitkästä aikaa. Ja eipä se Rainkaan näkeminen taas kerran huono juttukaan ollut :) Taitavia lapsia! Ja aivan ihania koipeliineja! Ennen treenejä Teema pääsi messuhalliin hengaamaan Hurtan ständille. Aluksi oli kovin jännittynyt pikkumies, mutta hetken hengailtuamme oli jo rento oma itsensä :) Teki siis vallan hyvää Teemalle! Messuhalliseikkailun takia oli treenatessa vähän jo väsähtänyt. Teema teki omaa perussettiään. Noudossa olisi taas kovasti leikkinyt kapulalla ja lelu ei meinannut kelvata ;) Nameihin vaihto sujuu taas tällä hetkellä ongelmitta. Alla kuvia pentutreffeistä, kaikki kuvat: Maarit Karhu.

Pulmu, Tikki-äiti, Teema sekä Rai

Söpö Pulmu :)

Äitinsä tyttö Rai :)

Teema ja iiiisot korvat :)


Eilen maanantaina ajettiin Lempäälään treenaamaan agilitya SDP:n hallille. Halli oli varattu kahdeksi tunniksi ja Annan kanssa muokattiin kentällä ollutta rataa vähän vaikeampaan suuntaan. Surku sai aloittaa. Muutamaa kohtaa piti hioa vähän enempi, mutta ei suurempia ongelmia. Hiukan Surku aluksi meni varovaisemmin ja varoi selkeästi alustaa ja esteitä. Mutta alun jälkeen painoikin tuttua vauhtia :) Tikki aloitti ensin hyppimään 55 rimoja, mutta aika pian rimat nostettiin 60. Meno olikin heti paljon keskittyneempää, kun ei voinut leiskautella ihan minkälaisia loikkia vain. Hyvin pysyi rimat noston jälkeenkin paikoillaan. Hiukan Tikki tulee kontakteista tällä hetkellä läpi, mutta ne saadaan kuntoon pienellä tehotreenillä. Tikki treenasi tukisiteen kera eikä askeleen keventämisiä ilmennyt koko päivän aikana. Tosin tänään lenkillä alkoi ontumaan sitä toista etujalkaansa :( Voi kettu sanon minä! Onneksi on aika Tanjalle tällä viikolla. Tiuhti teki omaa vauhtipätkäänsä, joka koostui hypyistä ja putkista. Kulki ihan kiitettävää vauhtia, kun saatiin olemaan vierastamatta vieraita putkia :) Pujottelu ei oikein vieraassa paikassa sujunut... Teema teki vähän tottista omalla vuorollaa. Testailtiin vähän luoksetuloa, koska siinä alkanut pitämään ääntä jätön jälkeen. Ei auttanut, vaikka Anna käänsi Teeman pois päin (vinkui jopa vähän enemmän). Paras teho oli ihan kunnon rehellisellä "tukistamisella". Eli kun äänteli, palasin takaisin ja otin leuan alta kiinni samalla kun kerroin miten kuuluu toimia. Oli hipihiljaa tämän jälkeen ja vauhti säilyi normaalina :) Ensi alkuun autosta otettaessa Teema hiukan vierasti Annaa, mutta hetken päästä oli rento ja oma itsensä. Mörköikä mikä mörköikä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti